Sähköpotkulautojen parkkipaikkoja Vuosaareen

Kartta uusien rajoitusalueiden sijainneista Helsingissä.

Keväästä 2024 lähtien yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen ja polkupyörien pysäköintiä rajoitetaan myös Helsingin keskustan rajoitusalueen ulkopuolella metro- ja juna-asemien ympäristössä.

Pysäköintiuudistus toteutetaan geoaitaamalla eli operaattorien sovelluksiin tulevilla pysäköintialueilla. Asemien ympäristössä pysäköidä voi vain näille alueille.

Vilkkaimmilla juna- ja metroasemilla kuten Pasilassa ja Hakaniemessä pysäköintialueet merkitään myös maalatuilla pysäköintiruuduilla. Muilla asemilla pysäköintiä ohjataan ensisijaisesti sovelluksen kautta virtuaalisilla pysäköintialueilla.

Pysäköintialueet otetaan käyttöön vaiheittain kauden 2024 aikana. Alkuun rajoitukset tulevat voimaan Pasilan rautatieasemalla ja Hakaniemen, Sörnäisten, Kalasataman ja Herttoniemen metroasemilla.

Myöhemmin pysäköintialueet otetaan käyttöön muun muassa Vuosaaren, Rastilan, Puotilan ja Itäkeskuksen metroasemilla.

– Kaupunki on saanut paljon palautetta sähköpotkulautojen pysäköinnistä ja juuri asemien ympäristöt ovat olleet haastavia paikkoja. Siksi pysäköintiä päätettiin rajoittaa juuri metro- ja rautatieasemien ympäristöissä, kertoi yksikön päällikkö Heikki Palomäki Helsingin kaupungilta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.