Taka-Töölössä sijaitsevan Rajasaaren koira-aitauksen peruskorjauksen suunnitelmaluonnon on valmistunut ja se on nähtävänä Helsingin kaupungin verkkosivuilla 4.-17. helmikuuta.
Peruskorjauksen lisäksi Rajasaaren koira-aitaus on tarkoitus jakaa kahteen osaan isoille ja pienille koirille.
– Peruskorjauksen tavoitteena on parantaa koira-aitauksen käytettävyyttä sekä varautua käytön lisääntymiseen. Rajasaaren koira-aitauksen peruskorjauksessa alueen luonnontilaisuus säilyy nykyisellään, kertoo Helsingin kaupunki verkkosivuillaan.
Nykyisiä reittejä ja huonkuntoisia rakenteita kuten porrasaskelmia, kunnostetaan.
Kalusteita ja varusteita uusitaan.
– Suunnittelussa huomioidaan myös saaressa ulkoilu. Koira-aitauksen kokonaispinta-ala säilyy nykyisellään ja pienten koirien alue jää pienemmäksi kuin isojen koirien alue.
– Saaressa tällä hetkellä huomioaidalla rajattu rakennusjätettä sisältävä alue kunnostetaan ja puhdistetaan jätteestä. Sisääntuloalueen tasausta parannetaan ja roska-astiat sekä infotaulut uusitaan, kaupunki kertoo.
Lisäksi on muun muassa luvassa pienille koirille uimapaikka Rajasaaren länsisivun luonnonhiekkarannalta.



