Raitiovaunuja voi bongata Kalasatamassa kesälläkin

Artic-raitiovaunu Kalasatamasta Pasilaan -raitiotien koeajoissa toukokuussa. Kalasatamasta Pasilaan -hanke / Aarni Salomaa

Vaikka Kalasatamasta Pasilaan -raitiotiehankkeen tekninen koeliikenne päättyi toukokuussa, näkyy raitiovaunuja Kalasatamassa edelleen kesän aikana.

Raitiolinjaa 13 tulevat ajamaan kantakaupungin raitiovaununkuljettajat. Kaupunkiliikenne Oy perehdyttää nykyiset sekä uudet raitiovaununkuljettajat kesällä.

– Uusien raitiovaununkuljettajien kouluttamisessa hyödynnetään muiden raitiolinjojen ohella uutta raitiotietä, joten raitiovaunuja liikkuu kesän aikana myös uudella rataosuudella muun muassa Kalasatamassa, kerrotaan Kaupunkiliikenne Oy:n tiedotteessa.

Kalasatamasta Pasilaan -raitiotiehanke on saanut teknisen koeliikenteen onnistuneesti päätökseen. Koeajot alkoivat huhtikuun lopussa. Koeajot sujuivat kaiken kaikkiaan hyvin, ja kaikki testit saatiin suoritettua turvallisesti ilman tapaturmia.

– Hankkeen rakennusvaihe saadaan päätökseen 30.6.2024 mennessä. Hankkeen toteutus on kokonaisuutena onnistunut ja kiitokset siitä kuuluu kaikille mukana olleille tekijöille sekä yhteistyötahoille, kertoo Kalasatamasta Pasilaan -hankkeen projektinjohtaja ja Kaupunkiliikenteen hankejohtaja Mikko Asikainen.

Ratainfra on siirtynyt hankkeen tilaajan eli Kaupunkiliikenteen hallinnointiin, ylläpitoon ja valvontaan 1.6.2024. Kaupunkiliikenne vastaa linjan liikennöinnistä ja kunnossapidosta.

– Nyt Kaupunkiliikenteellä valmistaudutaan raitiolinjan 13 operointiin syksyn aikana. HSL tekee päätöksen kaupallisen liikennöinnin aloituspäivästä, kertoo Asikainen.

Uusi linja 13 luo poikittaisen raideyhteyden Kalasataman ja Pasilan välille.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.