Ponttonisilta kulkee taas Kaivopuistosta Uunisaareen

Merisataman rannassa Ehrenströmintien ja Pohjoisen Uunisaaren välillä oleva kävelyponttonisilta on asennettu paikoilleen 16. marraskuuta.
Ponttonisilta on ulkoilijoiden käytössä 15. huhtikuuta 2021 asti.
Tilapäinen ponttonisilta asennetaan aina talvikaudeksi.
Kaivopuiston edustalla sijaitseva Uunisaari on pinta-alaltaan noin kolme hehtaaria ja muodostuu toisiinsa yhdistetyistä eteläisestä ja pohjoisesta saaresta. Vieressä olevaan Liuskasaareen on myös yhteys siltaa pitkin.
Uunisaari on perinteikäs helsinkiläisten virkistyskäyttökohde, sillä jo 1800-luvulla saaressa toimi suosittu merikylpylä. Uunisaaressa on aikoinaan ollut myös öljynkeittämö sekä maalitehdas. On saarella valmistettu jopa ruumisarkkuja, Helsingin kaupunki tiedotti ponttonisillan asennuksen yhteydessä.
Saaressa on nykyään tilausravintola Uunisaari, maakaasulla lämpiävillä kiukailla varustettuja tilaussaunoja ja kahvila. Kahvila on tiedotteen mukaan avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin.
Kuva: Arkistokuva Uunisaaren kävelysillan asennustöistä. Kuva: Helsingin kaupunki