Helsingin kaupunki parantaa Mustapuron tulviin varautumista ja kehittää puroluonnon monimuotoisuutta Myllypuron liikuntapuiston alueella.
Urakassa rakennetaan tulvatasanteita, uusitaan siltoja sekä kylvetään erilaisia rantaniittyjä.
Parannettava purouoman osuus sijoittuu Itäväylän ja Kehä I:n välille. Työt alkavat valmistelevilla töillä maaliskuussa ja jatkuvat vuoteen 2025.
Mustapuron tulvasuojausta parannetaan kaivamalla tulvatasanteita Kehä I:n ja Myllypuron jäähallin väliselle alueelle.
Tulvatasanteet ovat muutamien kymmenien metrien levyisiä niittyalueita, joille tulviva vesi ohjataan rankkasateiden aikaan.
– Vettä ohjaillaan puroon rakennettavien patojen avulla. Lisäksi Mustapuron ylittäviä siltoja ja siltarumpuja uusitaan tehokkaammin vettä välittäviin ja kaksi huonokuntoista kävelysiltaa puretaan. Kulkureitit Mustapuronpolulta päiväkoti Puotilalle ja Myllypuron jäähallille muuttuvat, tiedottaa Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala.
Tulvatasanteille kylvetään niittyjä, jotka palvelevat kaupunkiluonnon monimuotoisuutta ja alueen virkistyskäyttöä.
Niityt suunnitellaan teemoittain niin, että puron varteen syntyy elinympäristöjä erilaisille hyönteisille ja niityillä viihtyville kasveille.
– Näin alueelle muodostuvat kukkiva niitty, matalakasvuinen rantaniitty lahopuineen ja pensaineen sekä villi ja rehevä kosteikkomaisema pitkospuineen ja laitureineen.
Mustapuro on yksi Helsingin merkittävimmistä kaupunkipuroista, jossa taimenetkin viihtyvät.
Mustapuroon rakennetaan kutusoraikkoja lisäämällä luonnonsoraa virtakohtiin.
Luonnonkivien lisääminen uomaan luo suojapaikkoja ja tuo monipuolisuutta puroympäristöön. Uudet rantaluiskat maisemoidaan luonnonmukaisiksi.
Puroon istutetaan vesisammalia, sillä ne parantavat puroelinympäristön laatua ja tarjoavat ravintoa eliöstölle pohjaeläimistä kaloihin. Lisäksi torjutaan haitallisia vieraslajeja, kuten jättipalsamia ja kurtturuusua.