Merisataman länsiosaan suunnitellaan puisto ja kahvilapaviljonki

Suunnittelualue sijaitsee Merikadun ja Merisatamanrannan välissä kuvan alalaidassa. Kuva: Tietoa Finland Oy

Eiran kaupunginosassa, Merisataman länsiosassa käynnistyy asemakaavoitus, jonka tarkoituksena on mahdollistaa alueelle uusi puisto sekä kaupunkilaisten virkistystoimintaa palveleva paviljonkirakennus.

Rakennuksessa voisi toimia esimerkiksi kahvila ja siellä olisi mahdollista viettää aikaa sisätiloissa tai terassilla merimaiseman äärellä.

Nykyisellään alue on avointa nurmipintaa lukuun ottamatta eteläosassa olevaa pysäköintialuetta, joka on talvisin käytössä veneiden säilytykseen. Aluetta rajaavat puurivit.

– Alueella sijaitsevat puut ja alueen ominaispiirteet on tarkoitus säilyttää nykyisellään. Alueen itäosa säilytetään myös avoimena puistoalueena, jotta Laivurinkadun tärkeä merinäkymään päättyvä katuakseli säilyy. Alueen poikki kulkeva puistokäytävä on myös tarkoitus säilyttää. Pysäköintipaikat ja veneiden talvisäilytysmahdollisuudet poistuisivat suunnitelman mukaan käytöstä, kerrotaan Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan tiedotteessa.

Kaavahankkeen tueksi on laadittu viitesuunnitelmia, jotka havainnollistavat mahdollisuuksia, joita uusi asemakaava voisi tulevaisuudessa sisältää. Suunnitelmia voi kommentoida Kerrokantasi-verkkopalvelussa 13. syyskuuta asti. Kyselyssä selvitetään helsinkiläisten näkemyksiä ja toiveita alueen kehittämiseen ja kerätään myös ideoita merellisen Helsingin tulevaisuutta ajatellen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.