Merihaansilta avataan juhannusteemalla

Merihaansilta on matala, rakenteeltaan teräsbetoninen jatkuva laattasilta. Kuva: Lauri Hänninen

Kruunusillat-yhteyden ensimmäinen silta, Merihaansilta, avataan jalankulkijoille ja pyöräilijöille tiistaina 17. kesäkuuta kello 17.

Merihaansilta yhdistää Merihaan ja Kalasataman eteläpuolella sijaitsevan Nihdin.

– Kutsumme kaikki kiinnostuneet kaupunkilaiset kokeilemaan uutta Merihaansiltaa ja nauttimaan aikaisesta juhannustunnelmasta 17. kesäkuuta kello 17-18.30. Pukukoodi: kansallispuku tai muu ulkoiluun sopiva vaatetus, tiedottaa Kruunusillat.

Merihaansillan pituus on 422 metriä.

Raitiotie kulkee Merihaansillan keskellä. Sekä sillan pohjois- että eteläreunassa on jalkakäytävä. Eteläreunassa on myös neljä metriä leveä pyörätie.

Kruunusillat-yhteyteen kuuluu kolme uutta siltaa: Merihaansilta, Nihdin ja Korkeasaaren välinen Finkensilta ja Korkeasaaresta Laajasaloon johtava Kruunuvuorensilta.

Finkensilta avataan jalan ja pyörällä liikkuville Korkeasaaren eläintarhan asiakkaille elokuussa. Ilman eläintarhan pääsymaksua siltaa voi käyttää vasta loppusyksyllä, jolloin sitä pitkin pääsee Korkeasaaren pohjoisrannalle.

Kruunuvuorensilta avataan jalankululle ja pyöräliikenteelle keväällä 2026. Raitiotien matkustajaliikenne alkaa vuonna 2027.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.