
Uuden Haakoninlahdenpuiston eteläisen osan rakentaminen alkaa Kruunuvuorenrannassa ja se valmistuu vuoden loppuun mennessä.
Puiston eteläpuolelle toteutetaan Kruunuvuorenrannan leikkipuisto.
Puisto rakennetaan alueelle, joka on nykyisellään vanhan öljysataman murskekenttää. Puiston rakentaminen tapahtuu useassa vaiheessa. Maaliskuusta lähtien rakennetaan Haakoninlahdenpuiston eteläinen osa Haakoninlahdenkadun eteläpuolella.
Haakoninlahdenkadun pohjoispuolen puistoalueen rakentaminen alkaa 2026.
Kokonaisuudessaan Haakoninlahdenpuisto tulee olemaan yli hehtaarin kokoinen puisto, jonka Haakoninlahdenkatu jakaa keskeltä kahteen kokonaisuuteen.
Puisto rajautuu etelässä Stansvikin rantakatuun ja pohjoisessa Saaristolaivastonkatuun.
Eteläisen puistoalueen kohokohtana on monipuolinen leikkipuisto, jonka suunnittelu on saanut inspiraatiota Itämerestä.
– Koko puistoa yhdistävät merelliset elementit: merennannan kasvillisuus, leikkipuiston meriaiheiset välineet ja laiturimaiset oleskelulavat, tiedottaa Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala.