Avaan oven Ravintola Careliaan ja askelteni osuessa sisätiloihin tunnelma muuttuu täysin. Aivan kuin olisin lomamatkalla ja löytänyt pitkän etsinnän jälkeen sen ihanan ja levollisen helmen muun hulinan keskeltä.
Istahdan hetkeksi odottamaan ravintolan keittiömestari Marko Lomania. Ei aikaakaan kun saan eteeni kupin cappucinoa ja yksi lempikappaleistani alkaa soimaan. Seuraavaksi luokseni saapuu hymyilevä Marko. En malta odottaa, että kuulen tarinan hänen matkastaan kohti Ravintola Carelian keittiömestariksi.
– Minulla on alalta kahdenkymmenen vuoden kokemus. Olin 16-vuotias, kun menin kesätöihin henkilöstöravintolaan, Loman aloittaa.
Kesätyöt olivat vasta ensipuraisu alaan, joka vei nopeasti miehen mukanaan. Koulun ohella ja armeijan lomaviikonloppuinakin hän teki töitä ravintoloissa, kun hänen ystävänsä juhlivat. Marko eteni urallaan nopeasti ja jo 23-vuotiaana hän oli päävastuussa eräästä keravalaisesta ravintolasta. Tämän jälkeen seurasi muutama vuosi kokkina Ravintola Maxillissa. Vuonna 2009 Marko pääsi Ravintola Careliaan vuoromestariksi. Neljä vuotta eteenpäin ja hän sai päävastuun keittiöstä.
– Olen viihtynyt täällä todella hyvin. Joka vuosi minulla on jotain uutta annettavaa ravintolalle ja se pitää mieleni virkeänä.

Loman kertoo olevansa tarkka ja vaativa keittiömestari. Hän haluaa, että henkilökunta on aidosti kiinnostunutta, jotta he voivat kerta toisensa jälkeen antaa asiakkailleen parastaan. Markon motto onkin: tee työsi niin hyvin kuin pystyt ja ole kärsivällinen, sillä se kantaa pitkälle.
– Se on ollut työssäni kantava voima. Haluan myös rohkaista muita toimimaan tämän periaatteen mukaan.
Marko kertoo, että työ Ravintola Carelian keittiömestarina on haastavaa, mutta antoisaa.
– Koen olevani etuoikeutettu, kun saan käyttää työssäni hyviä raaka-aineita. Minulla on työssäni aika vapaat kädet. Saankin hullutella ja luoda jotain uutta.
Keittiömestari on vastuussa ravintolan ruokalistan suunnittelusta se vaatii heittäytymistä, hyvää suunnittelutaitoa ja ymmärrystä sesongeista. Careliassa annoksia suunnitellaan myös tiiminä, jolloin jokainen voi olla vaikuttamassa lopputulokseen. Keittiön vetäjänä Marko toki vastaa annosten linjanmukaisuudesta. Keittiömestarin täytyy olla myös hyvä opettaja. Tiimin täytyy pystyä tekemään annokset tismalleen samalla tavalla, jotta annokset ovat samanlaisia tekijästä riippumatta. Mikä erottaa Ravintola Carelian ruoan muista?
– Meillä on rohkeus valmistaa yksinkertaista ruokaa omalla tyylillämme. Käytämme vain parhaita raaka-aineita ja pidämme huolen, että annos on raikas, maukas ja täyteläinen. Meillä on myös laaja viiniosaaminen ja teemme ruokaa erilaisilla viiniteemoilla höystettynä.
– Meillä on myös muutamia klassikkoannoksia, koska haluamme säilyttää luottamuksen meidän vakioasiakkaittemme kohtaan. Esimerkiksi Carelian tartarpihvi tulee olemaan listallamme aina, Loman kertoo.
Ravintola Carelian asiakkaille on myös tiedossa iloinen yllätys, sillä muista vuosista poiketen ravintola on auki myös kesällä. Juhannuksesta eteenpäin klo 17.00-23.00 pääsee nauttimaan suomen kesäsesongin parhaimmista raaka-aineista maistuvissa annoksissa.
– Olemme todella innoissamme, Marko summaa.
Toimittaja Ira Juvonen