Malmikartanon juna-aseman seinät täyttyivät 50 taiteilijan teoksista

Malminkartanon asematunneliin maalattiin yksi Helsingin ja koko Suomen suurimmista katutaideteoksista.

Malminkartanon juna-aseman betoninharmaat seinät täyttyivät väreistä lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun yli 200-metriseen asematunneliin maalattiin 50 eri taiteilijan teoksin. Asematunneli täyttyi molemmin puolin taiteilijoiden teoksista, joten nyt Malmikartanon juna-asemalla on nähtävissä 460 metrin verran upeita kuvituksia.

Yhteisötaiteena toteutettavien teosten tyylit ovat hyvinkin laajoja ja katutaiteen erilaisia suuntauksia mukailevia. Myös tekijöiden ja teosten taustat ovat hyvinkin erilaisia. Teosten tekijät valitsi raati, joka koostui eri alojen ammattilaisista ja alueen toimijoista. Aseman uusista maalauksista tehtiin aloite nuorten vaikuttamisjärjestelmä Ruutin kautta.

Asematunneliin tehtiin Suomen ensimmäinen graffiti

Asematunnelin betoniseinään tehtiin vuonna 1982 Suomen ensimmäinen taiteellinen graffiti, joka sai synnyttyään suuren huomion. Malminkartanon asematunneli on ollut 2000-luvulla useamman vuoden betoninharmaa, mutta nyt katutaiteilijoilla on mahdollista jättää oma kädenjälkensä tähän katutaiteen kannalta tärkeään juna-asemaan.

Työskentelyn mahdollistivat Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-ajan toimiala (Kanneltalo, katutaidetoimisto Supafly, nuorten toimintakeskus Happi ja Malminkartanon nuorisotalo), kaupunkiympäristön toimiala (rakennukset ja yleiset alueet, palvelut ja luvat), kaupunginkanslia, elinkeino-osasto, Lähiöprojekti, HKL, Liikennevirasto sekä erikoismaalikaupat Decoväri, Geezers ja Make Your Mark.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.