Koronapandemian aiheuttamat sulut ja rajoitukset verottivat töölöläisnähtävyyden kävijämääriä vuonna 2021.
Luonnontieteellisessä museossa Etu-Töölössä vieraili vuonna 2021 yhteensä 90 000 kävijää.
Ennen koronapandemiaa Luonnontieteelliseen museoon tehtiin noin 180 000 vierailua vuodessa.
Koronavirusepidemian vuoksi Luonnontieteellinen museo oli suljettuna viisi kuukautta vuoden 2021 keväällä. Kuukausien sulut vaikuttivat yleisötoimintaan merkittävästi Luonnontieteellisessä museossa, kuten kaikkialla muuallakin.
– Kun maailma alkoi avautua syksyllä 2021 koronapandemian hellittäessä, Luonnontieteellisen museon kuukausittaiset kävijämäärät olivat suuremmat kuin koskaan, kerrottiin tiedotteessa.
– Museolla saatiin jälleen vauhtiin opastukset, jotka ovat suosittuja varsinkin koulu- ja päiväkotiryhmien keskuudessa. Museolla ja kasvihuoneissa järjestetyt uudet lauantaiopastukset herättivät nekin kiinnostusta.
Luonnontieteellinen museo kuuluu Helsingin yliopiston alaiseen Luonnontieteelliseen keskusmuseoon Luomukseen. Luomukseen kuuluvat myös kaksi kasvitieteellistä puutarhaa, jotka sijaitsevat Kaisaniemessä ja Kumpulassa.
Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet olivat niin ikään suljettuna viisi kuukautta keväällä 2021. Kaisaniemen kasvihuoneissa oli vuoden 2021 aikana noin 24 000 kävijää ja ulkopuutarhassa 115 000 kävijää.
Kumpulan kasvitieteellisen puutarhassa vieraili kesäkaudella 2021 kaikkiaan 35 400 kävijää. Se oli tiedotteen mukaan enemmän kuin koskaan.