HSL on julkistanut viime keväänä tekemänsä raitiovaunukyselyn tuloksia.
Kyselyn 11 000 vastaajasta 30 prosenttia sanoo vähentäneensä raitiovaunulla matkustamista verrattuna koronaa edeltäneeseen aikaan.
Raitiovaunulla matkustamista vähentäneistä 52 prosenttia kertoi syyksi lipun hinnan. Muita usein mainittuja syitä olivat omien matkustustarpeiden muuttuminen (39 %), raitiolinjojen reittimuutoksiin liittyvät syyt (37 %) sekä halu lisätä hyötyliikuntaa (20 %).
Kyselyyn vastanneista 24 prosenttia kertoi lisänneensä raitiovaunumatkoja koronaa edeltäneeseen aikaan verrattuna. Vastaajista 40 prosenttia kertoi matkustamisen pysyneen ennallaan. Vastanneista 95 prosenttia asuu Helsingissä ja 77 prosenttia A-vyöhykkeellä.
HSL:n tavoitteena oli tutkimuksen avulla löytää syitä sille, miksi raitiovaunujen matkustajamäärät eivät ole nousseet korona-ajan jälkeen samaan tahtiin kuin muilla liikkumismuodoilla.
Kyselyn tulosten perusteella HSL pyrkii löytämään ratkaisuja, joilla matkustajamäärät voitaisiin saada nousuun – taloudellisia reunaehtoja unohtamatta.
HSL:n mukaan kyselyn vastaukset eivät itsessään vielä anna vastauksia siihen, mikä olisi paras tapa matkustajamäärien saamiseksi nousuun.
– Hinta on selvästi yksi eniten ratikalla matkustamiseen vaikuttavista asioista. On kuitenkin selvää, että kyseessä on kokonaisuus, johon vaikuttavat monet muutkin tekijät, kertoo HSL:n eteläisen markkina-alueen yksikön päällikkö Milla Wiksten tiedotteessa.
– Seuraavaksi asiantuntijamme paneutuvat selvityksessä esiin nousseisiin teemoihin, jotta löydämme parhaat ja vaikuttavimmat keinot. Ratkaisua miettiessämme meidän on samalla katsottava hinnoittelua ja lipputuotteita koko HSL-alueen näkökulmasta, Milla Wiksten jatkaa.