Kaupunkiliikenne Oy aloittaa kuljettajakoulutukset Kruunusiltojen raitiotieradalla heinäkuussa.
Lähes 600 raitiovaununkuljettajaa osallistuu yhden työpäivän pituiseen koulutukseen, joka pidetään teoriaosuuden lisäksi käytännön harjoitteena uudella rataosuudella.
Koulutuksessa on samassa raitiovaunussa mukana aina yksi ajo-opettaja ja kaksi kuljettajaa oppilaina. Samaan aikaan radalla koulutetaan neljässä raitiovaunussa kuljettajia. Koulutuksia pidetään aamu- ja iltavuorossa, ja ne jatkuvat syksylle.
Koulutuksessa kuljettajat perehtyvät Kruunusiltojen rataan ja opastimiin sekä radan erityispiirteisiin, kuten yksiraiteiseen ajoon.
Myös muita erityis- ja poikkeustilanteita harjoitellaan ennakkoon, jotta toiminta on sujuvaa mahdollisissa poikkeustilanteissa.



