Koulupuistikon aukiota aiotaan laajentaa

Designmuseon edessä olevan aukion kesäkatukokeilu vuonna 2023. Kuva: Veikko Somerpuro

Helsingin kaupunki on laatinut katusuunnitelmaluonnoksen Koulupuistikon ja Designmuseon välisen aukion uudistamiseksi eteläisessä kantakaupungissa.

Suunnittelu koskee Koulupuistikon aukion katualuetta Korkeavuorenkadulla, Punanotkonkadun ja Ullanlinnankadun välisellä katuosuudella.

Kaupunkiympäristön toimiala kertoo kaupungin verkkosivulla, että kadun suunnittelu perustuu kesästä 2022 lähtien toteutetun kesäkatukokeilun kokemuksiin ja liikennesuunnitelmaluonnokseen.

– Suunnittelun tavoitteina on tehdä Koulupuistikon ja nykyisen Designmuseon välisestä aukiosta jalankulkijoille viihtyisä alue ympärivuotisesti. Uudistuksen myötä aukiotila laajenee, aukio saa lisää oleskelupaikkoja, uutta kasvillisuutta ja nykyistä paremman valaistuksen.

Katusuunnitelmaluonnos on nähtävillä kaupungin verkkosivulla 18. helmikuuta asti. Katusuunnitelmaehdotus tullaan vielä asettamaan virallisesti nähtäville keväällä 2025 ennen ehdotuksen hyväksymistä.

Tavoitteena on, että katusuunnitelma hyväksyttäisiin keväällä 2025. Rakentaminen alkaa alustavan aikataulun mukaan keväällä 2026.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.