Kaupunki: Marjaniemen uimarannalla voi uida tänä kesänä

Marjaniemen uimarantaa vuonna 2021. Kuva: Anneli Vaniala / Helsingin kaupunginmuseo

Itä-Helsingin Marjaniemen uimarannalla on ollut uintirajoituksia edellisenä kolmena kesänä, mutta täksi kesäksi rajoituksia ei ole ainakaan toistaiseksi asetettu.

Helsingin kaupunki tiedotti toukokuun lopussa 2024, että Marjaniemen uimarannan vedenlaadun todettiin parantuneen uimakaudella 2023 tehdyn seurannan perusteella.

– Marjaniemen uimarannalla ja sen valuma-alueella on tehty laajalti selvityksiä ja toimenpiteitä yhteistyössä useiden tahojen kanssa. Läheisen Mustapuron varrelta Kehä I:n itäpuolella löytyi kiinteistön hulevesi- ja jätevesiputkistojen ristiliitos, joka korjattiin. Lisäksi puronvarrella kulkeva viemärilinja saneerattiin ja Marjaniemen uimaveden laadun on näiden korjaavien toimenpiteiden jälkeen todettu parantuneen, kerrottiin tiedotteessa.

Helsingin kaupungin ympäristöterveys seuraa kuitenkin myös tänä kesänä tehostetusti Marjaniemen sekä Pikkukosken, Rastilan, Ison Kallahden, Aurinkolahden, Hietarannan ja Lauttasaaren uimarantojen vedenlaatua.

Tehostettu vedenlaadun seuranta on kohdistettu rannoille, joilla vedenlaatu on heikentynyt aiempina vuosina.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.