Helsingin kaupungin työllisyyspalvelut aiotaan keskittää kahteen paikkaan: Itäkeskukseen kauppakeskus Itikseen ja Kampin Malminkadulle.
Helsingin kaupungin työllisyyspalveluliikelaitos perustettiin tammikuun 2025 alussa.
Helsinki on kuitenkin ollut sitä aiemmin, maaliskuusta 2021 alkaen, mukana valtakunnallisessa työllisyyden edistämisen kuntakokeilussa, jossa työvoimapalveluiden järjestämisvastuuta siirrettiin osittain määräaikaisella kokeilulailla kaupungille.
Kaupungin työllisyyspalveluiden käytössä on nykyisin viisi toimitilaa, joista yksi sijaitsee Itäkeskuksessa osoitteessa Asiakkaankatu 3.
– Näin monen toimipisteen ratkaisu on työllisyyspalveluille hallinnollisesti työllistävä ja lisäksi siitä aiheutuu kertautuvia, kiinteistön ylläpitoon liittyviä kuluja. Tavoitteena on, että pitkällä aikavälillä tilaverkosto supistetaan kahteen toimipisteeseen, kerrotaan Helsingin kaupunginhallituksen tuoreessa esityksessä kaupunginvaltuustolle.
Mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy esityksen, kauppakeskus Itiksestä vuokrataan tilat neljästä kerroksesta: katutasosta ja kolmesta yläpuolisesta kerroksesta.
Tavoitteena on, että tilojen uudistustyöt alkavat alkuvuodesta 2025. Tilojen vuokraaminen työllisyyspalveluille alkaa tammikuusta 2026. Asiakkaankadulla sijaitseva entinen TE-toimisto toimii tarvittaessa väistötilana uusien tilojen käyttöönottoon asti.