Kalasataman kauppakeskus Redissä vieraili vuonna 2024 ennätykselliset 11,6 miljoonaa asiakasta, ja kauppakeskus saavutti myös myyntiennätyksensä.
Sekä kävijämäärä että vuokralaisten myynti kasvoivat viime vuonna käsi kädessä noin 5 prosentin vauhdilla edellisvuoteen eli vuoteen 2023 verrattuna.
Vuoden 2025 ensimmäisellä vuosikolmanneksella vauhti on vain kiihtynyt. Kasvua tehdään nyt kasvun päälle.
Vuoden 2024 alkuvuoteen verrattuna Redin kävijämäärät ovat kasvaneet tänä vuonna lähes 10 prosenttia.
– Yleisesti kauppakeskusten liikevaihto pääkaupunkiseudulla kasvoi vuoden 2024 aikana noin prosentin verran. Tähän verrattuna Redi on onnistunut kasvattamaan reippaasti sekä kävijämääriä että myyntiä. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että vuokralaistemme liikevaihdot seuraavat kauppakeskuksen kävijämäärän kasvua lähes samassa suhteessa. Tämä on melko harvinaista, etenkin tällaisissa kauppakeskuksissa, jotka sijaitsevat julkisen liikenteen solmukohdissa, kertoo Redin kauppakeskusjohtaja Mika Mustasilta tiedotteessa.