Kalasataman Teurastamolla tekemistä ja ohjelmaa kesällä

Teurastamo tarjoaa ravintoloiden lisäksi myös tekemistä. Kuva: Eetu Ahanen / Teurastamo.

Kalasatamassa sijaitseva entinen teurastuslaitos ja nykyinen ravintolakeskittymä avaa jälleen suuren pihapiirin kaikille avoimena terassina.

Teurastamon alueella järjestetään ohjelmaa koronarajoitusten puitteissa koko kesän ajan.

Ravintoloiden lisäksi Teurastamon alueella sijaitsevat leipomo, kahvipaahtimo, lihakauppa, kalakauppa, kalasavustamo, jäätelötehdas ja tislaamo, joiden tuotteita voi myös ostaa mukaan.

– Teurastamon tekemisen kesä 2021 levittäytyy alueelle kaikille avoimina tekemisen paikkoina. Pihalla voi esimerkiksi pelata petankkia uudella täysmittaisella petankkiradalla, heitellä katukorista, heitellä tikkaa ja lyödä pingistä, tiedottaa Helsingin kaupunki.

– Lapsille on iso hiekkalaatikko, jossa kelpaa lapioida ja rakentaa. Taidetta voi käydä katsomassa Kohta-galleriassa tai Mad Housen esityksissä. Kesällä avautuu myös täysin uudistettu Teurastamon sauna, joka toimii sekä yleisö- että tilaussaunana.

Rajoitusten antaessa myötä Teurastamon pihalla on tarkoitus järjestää säännöllisesti ohjelmaa keskiviikosta lauantaihin. Keskiviikkoisin on jazz-jameja, torstaisin lauletaan karaokea eri puolilla Teurastamon pihaa Singan tahdissa ja perjantaisin dj soittaa alkuillasta kesämusaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.