Porkkalankadun ja Selkämerenkadun saneeraus alkaa kesällä Ruoholahdessa.
Urakan valmistelevat työt käynnistyvät jo aiemmin, sillä maaliskuun aikana molemmilta kaduilta poistetaan yhteensä kymmenen huonokuntoista puuta ja muille katupuille tehdään oksiston hoitoleikkauksia.
Porkkalankadun ja Selkämerenkadun saneerausurakassa parannetaan katujen kunnallistekniikkaa sekä muutetaan jalankulun ja pyöräliikenteen järjestelyjä sujuvammiksi ja turvallisemmiksi.
– Porkkalankadun pyörätiet muutetaan yksisuuntaisiksi. Katutilaa vehreytetään istutuksin. Pohjoiselle erotuskaistalle tulee uusi puurivi ja kadun varrelle uudet valaisimet, tiedottaa Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala.
Selkämerenkadulla pyöräily siirretään ajoradalle.
Kadun molempien päiden risteyksiin tulee ylijatketut jalkakäytävät ja pohjoispäähän myös pyöräilyn ylijatkettu järjestely.
Selkämerenpolun ja Ruoholahdenpuiston kohdalla suojatiet korotetaan, samoin Messitytönkadun risteysalue. Kadun länsireunan erotuskaistalle Messitytönkadun eteläpuolella tehdään monilajinen istutus, jonka yhteyteen tulee istuskelupaikkoja. Selkämerenkadun varteen sijoitetaan kolme pyörätelineryhmää. Kadun valaisimet uusitaan.
Urakassa myös lisätään katujen kasvillisuutta.