Itäkeskuksen uimahalliin suunnitellaan perusparannusta

Itäkeskuksen uimahalli. Kuva: Maarit Hohteri / Helsingin kaupunki

Itäkeskuksen uimahalli remontoidaan vuosikymmenen lopulla.

Toukokuussa ja kesäkuussa 2024 hankkeessa haastateltiin uimahallin asiakkaita ja muita kaupunkilaisia. Haastattelujen ja saadun palautteen pohjalta on luotu alustava suunnitelma asiakaskokemuksen parantamiseksi sekä tilojen kehittämiseksi.

Haastattelut osoittivat, että erityisesti pukuhuone-, suihku- ja saunatilat kaipasivat parannuksia.

– Asiakaskokemuksessa painottuivat yhteisten sääntöjen merkitys ja muiden huomioiminen. Itäkeskuksen uimahallin palvelujen ääreen hakeudutaan moninaisista syistä, esimerkiksi kohottamaan kuntoa, rentoutumaan, oppimaan, harrastamaan ja virkistäytymään perheen tai ystävien kanssa. Asiakaskokemusta kehittäessä onkin tärkeää luoda olosuhteita ja mahdollisuuksia liikkumiseen erilaisille kävijöille, kerrotaan Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tiedotteessa.

Itäkeskuksen uimahallin perusparannuksessa päivitetään muun muassa vedenkäsittelylaitteistoa, ilmanvaihtoa, eristyksiä ja akustiikkaa.

Vaikka suuria tilamuutoksia ei ole suunnitteilla, tilankäyttöä voidaan silti parantaa esimerkiksi allasalueilla, pukuhuoneissa ja saunatiloissa.

Tämänhetkisenä tavoitteena on, että Itäkeskuksen uimahallin remontti alkaa toukokuussa 2027 ja valmistuu vuoden 2030 alussa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.