Itä-Helsinkiin valmistuu Suomen suurin ammattikoulu

Rakennuksen on suunnitellut Verstas Arkkitehdit Oy. Kuva: Helsingin kaupunki

Loppuvuodesta 2025 Itäkeskuksen naapuriin Roihupeltoon valmistuva Stadin ammattiopiston uusi kampus on Helsingin kaupungin mukaan Suomen suurin ammattikoulu.

Toiminta Stadin ammattiopiston Roihupellon kampuksella käynnistyy tammikuussa 2026.

Rakennuksen laajuus on noin puolet kauppakeskus Redistä, ja sinne mahtuisi lähes kolme keskustakirjasto Oodia. Kampukseen mahtuu 3 000 opiskelijaa, ja tilat on suunniteltu muunneltaviksi eri tarkoituksiin tulevaisuuden koulutustarpeiden mukaan.

Ammattikoulun rakentaminen alkoi lähes neljä vuotta sitten ja se on toteutettu elinkaarimallilla, jossa rakentaja Lujatalo Oy vastaa myös kiinteistön ylläpidosta seuraavan 20 vuoden ajan.

Kampus on kaupungin mukaan myös Suomen suurin elinkaarihanke, jonka toteuttaminen on vaatinut tarkkaa suunnittelua sekä kaupungin että Lujatalon puolelta.

– Tämän mittaluokan hankkeessa on ehdottomasti iso etu siinä, että rakennuksen peruskiven muurauksesta alkaen hyvin tunteva rakentaja jatkaa myös ylläpitäjänä, sanoo projektinjohtaja Kari Pehkonen Helsingin kaupungilta.

Roihupellon kampuksella opiskellaan 12 perustutkintoa kone- ja tuotantotekniikasta sosiaali- ja terveysalan koulutuksiin.

Ammatillisten perustutkintojen lisäksi kampus tarjoaa lyhyt- ja lisäkoulutuksia, nuorten työpajatoimintaa sekä tutkintokoulutukseen valmentavaa ja oppimisvalmiuksia tukevaa koulutusta.

Arkkitehtuurissa näkyy puisia yksityiskohtia. Kuva: Helsingin kaupunki

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.