Helsinki valmistautuu kunnostamaan Lapinlahden sairaalan

Lapinlahden sairaalakiinteistö on laajojen korjausten tarpeessa. Kuva: Lauri Rotko

Helsingin kaupunki ryhtyy suunnittelemaan Lapinlahden sairaalan peruskorjauksen toteuttamista kaupungin omana hankkeena.

Suunniteltava peruskorjaus koskee entisen sairaalan päärakennusta, Venetsia-sivurakennusta sekä huolto- ja saunarakennuksia.

Jotta rakennus saadaan kunnostettua, kaupunkiympäristön toimiala valmistelee poliittiseen päätöksentekoon ehdotusta siitä, että peruskorjaus toteutetaan julkisin varoin.

Helsingin kaupunginhallitus linjasi vuonna 2020, miten Lapinlahden aluetta tulee kehittää.

Entisen sairaalan tulevalle käytölle hahmoteltiin päätöksen pohjalta toimintakonsepti. Sen mukaan Lapinlahdessa olisi jatkossakin tiloja mielenterveys-, kansalaisjärjestö- ja kulttuuritoiminnalle. Näiden lisäksi tiloihin on suunniteltu hostellia.

Helsingin kaupunki tutkii nyt suunnittelun edetessä, millainen toimintakonsepti sairaalaan on mahdollista toteuttaa kaupungin omana hankkeena, eli missä käytössä tilat ovat remontin jälkeen. Aiemmin luotua konseptia hyödynnetään suunnittelun lähtökohtana.

Suunnittelun yhteydessä ratkaistaan myös, millainen Lapinlahden rakennusten omistus- ja operointimalli on peruskorjauksen jälkeen.

Jos suunnittelu etenee hahmotellussa aikataulussa, Helsingin kaupunginvaltuusto voi tehdä vuonna 2025 periaatepäätöksen peruskorjaushankkeen toteuttamisesta. Tavoitteena on, että peruskorjaus voisi alkaa tarkemman suunnittelun jälkeen syksyllä 2026.

Suunnittelun yhteydessä on tarkoitus tehdä myös asemakaavamuutos, koska nykyisessä kaavassa tilat on osoitettu sosiaali- ja terveystoimintaan.

Vielä ei ole varmaa, korjataanko Lapinlahden sairaala yhdellä kertaa vai vaiheittain. Tavoitteena on, että nykyinen toiminta tiloissa voi jatkua peruskorjaukseen asti.

Kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti arvokas Lapinlahden sairaala on odottanut peruskorjausta pitkään.

Arkkitehti C. L. Engelin suunnittelema Lapinlahden sairaalan päärakennus valmistui 1841.

Sairaalakäyttö päättyi vuonna 2008. Sen jälkeen tiloissa sairaalassa on ollut muun muassa yrittäjien, taiteilijoiden ja ryhmien toimintatiloja, kahvila ja museo. Päävuokralaisia ovat Lapinlahden Lähde ja Osuuskunta Lapinlahden tilajakamo.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.