Helsinki laatii kartoituksen Itä-Helsingissä sijaitsevan matalan sisälahden nykytilasta.
Syyskuussa käynnistyneissä tutkimuksissa tutkitaan Helsingin vedenalaista luontoa poikkeuksellisen laajasti ja perusteellisesti.
– Tutkimuksessa käytettävällä huipputeknologialla saadaan ajantasainen kuva Vartiokylänlahden nykytilasta. Vartiokylänlahti on yksi Helsingin paikallisesti ekologisesti merkittävistä vedenalaisista meriluontoalueista, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.
Tutkimuksissa kuvataan Vartiokylänlahden nykytila ja arvioidaan Puotilanrannan rakentamisen vaikutuksia Vartiokylänlahden vedenalaiseen luontoon ja sen rantoihin. Vaikutuksia arvioidaan vedenlaatuun, pohjaeläimistöön, vesikasvillisuuteen ja kalastoon liittyen.
Puotilanrannan rakentamisen yhteydessä Vartiokylänlahdelle tehdään meritäyttöjä. Tutkimuksissa arvioidaan myös, millaisia toimenpiteitä Vartiokylänlahden tilan parantamiseksi tarvitaan huomioiden rakentamisesta aiheutuvat vesistövaikutukset.
Tutkittava alue kattaa Meri-Rastilan rannan, Marjaniemen itärannan ja Vuosaaren sillan pohjoispuolen. Ensimmäistä kertaa tutkitaan kokonaisvaltaisesti myös Vartiokylänlahteen laskevien purojen valuma-alueita, joilla on suora vaikutus lahden tilaan.
Kartoituksessa tutkitaan rantakasvillisuus, purojen valuma-alueet, merenpohja ja vesi.
Tutkimuksia tehdään muun muassa ottamalla näytteitä, kahlaamalla ja videoimalla.
Tutkimuksissa hyödynnetään eDNA-menetelmää Vartiokylänlahden ja purojen kalalajiston ja simpukkalajien selvittämiseen. eDNA-menetelmällä tutkitaan merestä löytyviä eläinten soluja ja sen avulla voidaan tunnistaa joko lajiryhmiä tai yksittäisiä lajeja.
Tutkimuksia on tehty merenlahdella ja purojen varsilla syyskuun aikana ja ne jatkuvat kesällä 2024 rantojen kartoituksella. Käytännön tutkimustyön tekee Suomen johtava vedenalaiseen tutkimukseen erikoistunut yritys Alleco Oy.



