Muun muassa Kallion seurakunnassa vapaaehtoiset ja työntekijät keräsivät keräyslippaisiin yhden päivän aikana tuhansia euroja.
Helsingissä alkoi nopeasti monenlainen auttamistyö sodan runteleman Ukrainan asukkaiden tukemiseksi.
Esimerkiksi Helsingin seurakuntien vapaaehtoiset ja työntekijät jalkautuivat ympäri kaupunkia keräyslippaiden kanssa torstaina 3. maaliskuuta.
Kirkon Ulkomaanavun hätäapukeräyksessä kerättiin varoja sodan keskelle joutuneiden ukrainalaisten perheiden auttamiseksi.
Torstaisen lipaskeräyksen tuotto oli alustavan arvion mukaan jopa kymmeniä tuhansia euroja.
Esimerkiksi Kallion seurakunnasta kerrottiin illalla keräyksen ollessa vielä hieman kesken, että heidän lippaisiinsa oli lahjoitettu jo lähes 4000 euroa.
Helsingissä on 20 seurakuntaa. Helsinkiläisten vilpitön halu auttaa välittyi kerääjille vahvasti.
– Minua liikuttaa se, miten kova auttamisen halu ihmisillä on. Lahjoituslippaille jopa jonotettiin. Lisäksi moni kertoi lahjoittaneensa jo aiemmin esimerkiksi mobiilikeräyksen välityksellä, mutta haluavansa lahjoittaa vielä lisää. Huomionarvoista oli myös se, että en ole koskaan aiemmin nähnyt tehtävän niin paljon setelilahjoituksia kuin tänään. Ihmiset lahjoittivat huomattavasti suurempia summia kuin yleensä, sanoi Lotta Petäjäniemi Kannelmäen seurakunnasta.
Hakaniemessä keräystä suorittamassa ollut Rebekka Naatus Kallion seurakunnasta yllättyi siitä, miten moni nuori aikuinenkin osallistui perinteiseen käteiskeräykseen.
– Osa kävi erikseen nostamassa rahaa. Jotkut myös kommentoivat, että olivat valinneet Kirkon Ulkomaanavun, koska olivat tietoisia sen olevan vähähierarkkinen toimija, Rebekka Naatus sanoi.
Monet lahjoittajista myös ilahduttivat lipaskerääjiä erilaisin kannustavin sanoin ja kiitoksin – ja tarjoilipa joku pariskunta jopa kahvit.