Helsingin uimarantojen vesi edelleen hyvälaatuista

Helsingin uimarantojen vesinäytteet otettiin kesäkuun viimeisellä viikolla Seurasaaren, Veijarivuoren, Pakilan, Tapaninvainion, Aurinkolahden, Iso Kallahden, Kallahdenniemen, Laajasalon, Marjaniemen, Mustikkamaan, Rastilan ja Tuorinniemen uimarannoilta.

Uimavesinäytteistä määritettiin ulosteperäisten bakteerien määrää. Kaikki tutkitut näytteet olivat hygieeniseltä laadultaan hyviä eikä sinilevää havaittu näytteenoton yhteydessä. Uimarannoilla mitatut veden lämpötilat vaihtelivat 12–18 asteen välillä, lämpimintä oli Pakilassa ja viileintä Aurinkolahdessa.

Lisäksi viime viikolla tarkastettiin kaikkien Helsingin 25 uimarannan varustelu ja hygieniataso. Tarkastushetkellä rantojen hygienia sekä ilmoitustaulujen tiedot olivat pääosin kunnossa. Yksittäisiä huomautuksia tehtiin mm. käymälä-, pukeutumis- ja suihkutilojen varustelusta sekä rantojen jätehuollosta.

Helsingin kaupungin ympäristöterveysyksikkö seuraa yleisten uimarantojen veden laatua koko uimakauden 31.8. saakka.

Tänä vuonna Helsingissä on 25 yleistä uimarantaa, joista 12 on suuria yleisiä uimarantoja ja 13 pieniä yleisiä uimarantoja. Uimarannoista kolme sijaitsee Vantaanjoen rannalla ja muut merenrannoilla.

Merivesi yhä viileää, sinilevien määrä pysytellyt ennallaan

Meriveden lämpötila on pysytellyt Helsingin edustalla 10–12 asteen välillä. Viileähkö vesi ja tuulten nostattama aallokko ovat hillinneet sinilevien pintakukintojen muodostumista. Näytteitä haettiin tällä viikolla Töölönlahdelta, Seurasaarenselältä, Laajalahdelta sekä ulompaa Helsingin edustalta.

Näytteistä tarkasteltiin mikroskopoimalla sinilevien määrää ja lajistoa.

Sinilevien määrässä ei havaittu merkittäviä muutoksia verrattuna viime viikkoon. Lajeista Aphanizomenon -suvun sinileviä esiintyi hieman Dolichospermum -suvun leviä runsaammin, koska kyseinen laji viihtyy viileissäkin vesissä. Aphanizomenon –suvun sinilevien ei tiedetä muodostavan myrkyllisiä kukintoja Itämeren olosuhteissa. Tämän suvun sinilevät on helppo havaita vedessä keijuvina vihertävinä tikkuina.

Tietoa uimavesistä, levätilanteesta, veden lämpötilasta ja merisäästä

Uimavesinäytteiden viimeisimmät tulokset ovat nähtävillä kunkin uimarannan ilmoitustaululla. Lisäksi uimavesinäytteiden tuloksista ja näytteenoton yhteydessä tehdyistä sinilevähavainnoista tiedotetaan kesän aikana Helsingin kaupungin Internet-sivuilla www.hel.fi/uimavesi. Rantapelastajien päivittämät tiedot valvottujen uimarantojen sinilevätilanteesta ja uimaveden lämpötilasta löytyvät palvelusta https://ulkoliikunta.fi/

Laajasalo_WP_20150616_11_10_17_Pro.jpg

Laajasalon uimaranta. Kuva: Lotta Kivikoski

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.