Helsingin kaupunki järjestää alueliikuntaa Mellunkylän alueella

Helsingin kaupungin liikuntapalvelut järjestää alueliikuntaa. Kuva: Aki Rask

Helsingin kaupunki alueliikunta alkaa jälleen Mellunkylän alueella 1.9.2025.

Alueliikunta on kaupungin liikuntapalveluiden toimintamuoto, jonka tavoitteena on lisätä asukkaiden hyvinvointia, aktiivisuutta, yhteisöllisyyttä ja liikkumista lähellä omaa kotia.

Toimintaa järjestetään Mellunkylän lisäksi Kaarelassa, Vuosaaressa ja Malmi–Tapulikaupunki-alueella.

Mellunkylässä toimintaa järjestetään muun muassa Kontulan kuntokellarissa, Kurkimäen korttelitalossa, Mikaelinkirkolla ja nuorisotalo Luupissa.

Toiminta on suunnattu erityisesti niille, joilla on päivisin aikaa liikkua – heille, jotka haluavat lisätä arkeensa hyvinvointia, löytää liikkumisen ilon tai tutustua muihin alueen asukkaisiin. Mukaan ovat tervetulleita kaikki, taustasta ja kunnosta riippumatta.

Syksyn 2025 ohjelma tarjoaa viikoittain kymmeniä liikuntaryhmiä Mellunkylän alueella.

Valikoimasta löytyy esimerkiksi kuntotanssia, lempeää joogaa, tuolijumppaa, omatoimista kuntosaliharjoittelua, kiertoharjoittelua ja kehonhuoltoa.

Myös kuntosähly on mukana ohjelmassa kolme kertaa viikossa.

– Tunneille voi tulla mukaan juuri sellaisena kuin on. Tärkeintä on liikkeelle lähteminen, ei suoritustaso, kuvailee liikuntakoordinaattori Elli Reunanen.

Alueliikuntaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, ja mukaan voi liittyä missä tahansa vaiheessa kautta.

Osa alueliikunnan tunneista on maksuttomia ja osalle tunneista osallistuminen onnistuu alueliikuntapassilla. Alueliikuntapassi maksaa 30 euroa ja se ladataan neljän euron asiakaskortille. Alueliikunnan toimintaan voi tutustua maksutta koska tahansa kauden aikana.

Kortin ja passin voi hankkia esimerkiksi Myllypuron Liikuntamyllystä. Alueliikuntapassin voi myös lainata Kontulan kirjastosta kahden viikon laina-ajalla. Kirjastopassi toimii kuten ostettu passi ja mahdollistaa osallistumisen ryhmiin maksutta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.