Helsingin kaupungin tilavarauspalvelun suosio kasvaa

Helsingin kaupungin Varaamo kasvattaa suosiotaan. Kuva: Maija Astikainen

Helsingin kaupungin tilavarauspalvelu, Varaamo, on uudistunut ja kasvattanut suosiotaan.

Kaupunkilaiset tekevät Varaamon kautta jo yli 10 000 varausta joka kuukausi.

Tekemällä varauksen Varaamo-palvelussa, osoitteessa varaamo.hel.fi, yksittäinen asukas tai helsinkiläinen yhteisö voi käyttää kaupungin tiloja ja laitteita maksutta tai maksua vastaan.

Oma koti tai yhdistyksen tilat eivät usein ole riittävän kokoiset suuremman ryhmän yhteiseen kokoontumiseen.

Myöskään kaikkien laitteiden hankkiminen omaksi ei ole tarkoituksenmukaista, jos käyttötarve on hyvin satunnainen.

– Tämä on avoin kutsu helsinkiläisille tulla käyttämään kaupungin tiloja ja laitteita. Tilamme eivät ole koko ajan kaupungin omassa käytössä, vaan niissä on tilaa myös asukkaiden ja yhteisöjen toiminnalle, kertoo kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Juha Ahonen tiedotteessa.

Varaamosta löytyy sopivia tiloja sisällä ja ulkona järjestettäviin tilaisuuksiin. Muutaman kymmenen hengen tapahtuman järjestäminen onnistuu esimerkiksi kirjaston auditoriossa, nuorisotalon monitoimitilassa tai koulun ruokasalissa. Enintään 200 hengen ulkotapahtumiin Varaamosta voi varata puistoalueita, aukioita ja esiintymislavoja ilman erillistä lupamenettelyä. Näistä tapahtumista vastaa tilan varaaja.

– Toivomme, että tapahtumapaikkojen varaaminen helposti netistä innostaa kaupunkilaisia järjestämään uusia ja kiinnostavia tapahtumia eri puolilla kaupunkia, sanoo Ahonen.

Varaamo sai alkunsa kuntien yhteisprojektista vuonna 2015.

Monet kunnat ovat jatkaneet pilotin tuloksena syntyneen varausjärjestelmän kehittämistä ja tarjoavat digitaalista tilavarauspalvelua Varaamo-nimen alla.

Helsinki sulki vanhan Varaamon ja otti käyttöön uudelle alustalle rakennetun palvelun keväällä 2024.

– Helsinkiläiset tekevät Varaamossa jo yli 10 000 varausta joka kuukausi. Uudistuneen Varaamon käyttäjämäärät ovat kasvussa. Tilojen ja laitteiden valikoima laajenee, kun yhä useampi kaupungin toimipiste saa Varaamon käyttöönsä, kerrotaan Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tiedotteessa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.