Keskivuokra Helsingin kaupungin asunnot Oy:n eli Hekan tavallisissa asunnoissa on ensi vuonna 14,48 euroa neliömetriltä kuukaudessa, kun kuluvana vuonna keskivuokra on 13,76 euroa.
Hekan keskivuokra vuonna 2025 on 5,2 prosenttia korkeampi kuin vuonna 2024.
Hekan hallitus vahvisti vuoden 2025 vuokrat kokouksessaan 9.10.2024. Asukkaat saavat kirjeitse tiedon ensi vuoden vuokrastaan lokakuun loppuun mennessä.
Alhaisimmillaan vuokrankorotukset ovat 0,5 prosenttia ja korkeimmillaan 9,5 prosenttia. Enemmistö korotuksista on 2 prosentin ja 6 prosentin välillä.
Peruskorjauksesta valmistuvissa kohteissa vuokrat nousevat merkittävästi edellä mainittuja korotuksia enemmän, sillä peruskorjatut asunnot ovat lähes uutta vastaavia.
Hekan korkeimmat vuokrat ovat uusimmissa kohteissa esimerkiksi Kalasatamassa ja Jätkäsaaressa, joissa vuokraan on vaikuttanut kohteiden sijainti meren ja hyvien liikenneyhteyksien äärellä.
Korotuksen jälkeen Hekan asuntojen keskivuokra on noin 35 prosenttia alhaisempi kuin Tilastokeskuksen mukainen markkinavuokrien keskivuokra Helsingissä tällä hetkellä.
Heka perustelee vuokrien nostoa useilla syillä.
– Korot ovat edelleen korkealla tasolla eikä yleisen korkotason kääntyminen maltilliseen laskuun vielä merkittävästi vaikuta Hekan korkokuluihin, kun korko pysyy yli Hekan korkotukilainojen omavastuukoron, kerrotaan Helsingin kaupungin vuokra-asunnot Oy:n tiedotteessa.
Myös asuntojen lisääntynyt tyhjäkäynti on aiheuttanut painetta vuokrankorotuksiin. Lisäksi yleinen kustannuskehitys sekä yleisen arvonlisäverokannan nousu 24 prosentista 25,5 prosenttiin syyskuusta 2024 alkaen aiheuttaa korotuspainetta vuokriin.