Yksityinen päiväkotitoiminta luvanvaraiseksi

Kuvituskuva

Yksityinen päiväkotitoiminta on muuttunut Suomessa luvanvaraiseksi 1.1.2023 alkaen.

Lakimuutoksen myötä yksityistä päiväkotitoimintaa varten täytyy hakea lupa aluehallintovirastosta. Myös jo toiminnassa oleville päiväkodeille on haettava lupa neljän vuoden siirtymäaikana.

Yksityinen palveluntuottaja tarvitsee aluehallintoviraston myöntämän luvan päiväkotitoimintaan, sillä varhaiskasvatuslaki on muuttunut vuodenvaihteessa.

– Luvanvaraisuudella pyritään muun muassa vahvistamaan yksityisen varhaiskasvatuksen laatua ja varmistamaan varhaiskasvatuslain toteutuminen yksityisissä palveluissa, tiedotti aluehallintovirasto.

Tammikuun 1. päivä 2023 alkaen lupa yksityiselle päiväkodille pitää hakea aluehallintovirastosta.

– Kunta ei ota vuoden alusta alkaen lupahakemuksia tai ilmoituksia vastaan. Uuden palveluntuottajan on haettava lupaa ennen toiminnan aloittamista, kerrottiin aluehallintoviraston tiedotteessa.

Varhaiskasvatuslaissa on määritelty siirtymäaika (1.1.2023–31.12.2026), jonka aikana jokaisen jo toiminnassa olevan palveluntuottajan tulee hakea lupa toiminnalleen.

Jo toiminnassa olevan palveluntuottajan on haettava lupaa siirtymäaikana myös silloin, jos kunta vaihtuu, päiväkoteja lisätään tai vähennetään, varhaiskasvatuspaikkojen lukumäärä muuttuu, vuorohoidon järjestämisessä tapahtuu muutoksia tai määräämisvaltaa käyttävien henkilöiden tiedoissa tapahtuu muutoksia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.