Vuoden 2019 korsolainen on valittu

Vuoden 2019 korsolaiseksi on nimetty Miriam VillagraciaPasquariello eli Mirkun Kirjan aina iloinen, auttavainen ja sydämellinen omistaja.

Miriam saapui 18-vuotiaana maaliskuussa 1992 aupairiksi Filippiineiltä Suomeen. Tulo tänne kylmään ja pimeään pohjoiseen oli aluksi järkytys aurinkoon tottuneelle neidolle.

Korsoon Miriam tuli vuonna 1997 töihin Korson Kirja -nimiseen kauppaan.
Asiakaspalvelua hän oli harjoitellut jo 6-vuotiaasta lähtien Filippiineillä myymällä torilla kotitilalla tuotettuja vihanneksia ennen koulupäivän alkua. Korson Kirjan lopetettua toimintansa vuonna 2002 syntyi Mirkun Kirja Korson keskustaan. Kymmenisen vuotta myöhemmin perustettiin myös koti Korsoon.

Mirkun Kirjan toiminta oli vilkkaimmillaan, kun Postin asiamiesposti oli Mirkun ja neljän myyjän hoidossa viiden vuoden ajan. 6000 korsolaisen allekirjoittamasta adressista huolimatta Posti siirsi myyntipisteensä pois. Mutta Mirkku ei lannistunut, vaan jatkaa entistä monipuolisemmalla valikoimalla.

Kauppa on oikea Superputiikki, josta näin joulun alla voi hakea lahjat pukinkonttiin ja Korso-aiheiset joulukortit tervehdyksiksi maailmalle.

Korso-Seuran puheenjohtaja Irja Ruohonen luovutti kunniakirjan Miriamille Korson joulunavauksessa 30. marraskuuta.