Töölön entisen kauppakorkeakoulun jättiremontti on ohi

Selkeys ja näyttävyys on leimallista rakennuksen tunnelmalle ja aistittavissa muun muassa Runeberginkadulle avautuvassa salissa. Kuva: Mikael Lindén

Kauppakorkeakoulun entinen päärakennus Etu-Töölössä on uudistunut vanhaa kunnioittaen moderniksi oppimisympäristöksi.

Runeberginkadulla sijaitsevan kauppakorkeakoulun entisen päärakennuksen kattava peruskorjaus on valmistunut. Rakennus, joka on Suomen jälleenrakennuskauden rakennustaiteen merkittävimpiä teoksia, on palautettu kohti alkuperäistä 1950-luvun henkeä. Samalla rakennuksen talotekniikka on uusittu.

Peruskorjauksen myötä rakennus on saanut uuden virallisen nimen. Töölön sydämessä sijaitseva ikonen rakennus on nimetty Aalto-yliopisto Töölöksi. Aalto-yliopisto Töölö avautuu vuoden 2021 alussa koulutus-, toimisto-, ravintola- ja tapahtumakäyttöön. Rakennukseen tulee Pohjoismaiden suurin johtamisen ja asiantuntijuuden kehittämisen keskittymä. Rakennuksen pääkäyttäjänä on Aalto University Executive Education Oy (Aalto EE), joka tarjoaa kansainvälisesti liikkeenjohdon valmennus- ja kehittämispalveluita. Tiloja kalustetaan parhaillaan.

Vuonna 1950 valmistunut, arkkitehtityöpari Hugo Harmian ja Woldemar Baeckmanin suunnittelema rakennus kuuluu kansainvälisen modernin arkkitehtuurin suojeluun ja dokumentointiin erikoistuvan DoCoMoMo-järjestön rekisteriin. Talon korjaus- ja uudistamissuunnitelma tehtiin yhteistyössä Museoviraston kanssa.

Korjaustöiden tavoitteena oli luoda aikaa kestävä, moderni ja kansainvälinen oppimisympäristö, joka kunnioittaa sodanjälkeisen Suomen arkkitehtuuria, muotoilua ja taidetta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.