Timo Favorinin ennätyksellinen liigaura erotuomarina päättyi tuhannenteen liigaotteluun helmikuussa 2019. Kaukaloiden vakavailmeinen oikeudenjakaja on kaikille jääkiekkoa seuraaville tuttu ilmestys, mutta millainen mies löytyy kivikasvojen takaa? Millaista erotuomarin työ todellisuudessa on?
Linda Huhtisen kirjoittamaTuomari – Timo Favorinin tarinakäy läpi tamperelaisen Favorinin mittavaa uraa Suomen kiekkokaupunkien kautta. Ääneen pääsevät Favorinin lisäksi niin pelaajat, valmentajat kuin katsojatkin. Jääkiekkokentillä ja niiden ympärillä on koettu monia humoristisia ja jopa koomisia hetkiä, mutta todistettu myös koskettavia ja murheellisia ihmiskohtaloita.
Jääkiekon lisäksi kirja kertoo erotuomarin elämästä kaukaloiden ulkopuolella. Favorin tarkastelee myös yhteiskuntaa ja koulujärjestelmää leipäammatissaan erityis- ja tarkkailuluokan opettajana.
Tuomari piirtää kuvan äärimmäisen päättäväisestä miehestä, joka ei tingi periaatteistaan edes kymmentuhatpäisen mylvivän yleisön paineessa. ”Jouduin tuomariurani aikana, yli kahdenkymmenen vuoden ajan, vetämään roolia, jotta onnistuisin työssäni. Nyt haluan kertoa sen, kuka minä oikeasti olen”, kertoo Timo Favorin.
Linda Huhtinen (s. 1989) on tamperelainen runoilija ja vapaa kirjoittaja. Hänellä on FUN Tampere -radiokanavalla oma viikoittainen ohjelma Mun Manse. Huhtinen on kirjoittanut jääkiekon SM-liigalle ’Runoudesta Lajiin’ -juttusarjan, jonka myötä syntyi ajatus kertoa Timo Favorinin tarina kirjana.
Timo Favorin (s. 1969) toimi päätuomarina jääkiekon SM-liigassa 1997–2019 ja hän saavutti ensimmäisenä suomalaisena erotuomarina tuhannen pääsarjaottelun rajan. Kansainväliseen meriittilistaan kuuluvat päätuomarin tehtävät mm. MM-kisoissa 2003 ja Torinon olympialaisissa 2006.
Koulutukseltaan Timo Favorin on filosofian maisteri, pääaineenaan matematiikka. Lisäopintojen kautta hänellä on poikkeuksellinen pätevyys opettaa niin yleis- kuin erityisopetusta kaikilla luokka-asteilla lukion viimeiseen luokkaan asti. Nykyään Favorin työskentelee joustavan perusopetuksen opettajana 9.-luokkalaisten parissa Hatanpään koulussa Tampereella.
Linda Huhtinen: Tuomari – Timo Favorinin tarina
367 sivua | Saatavana painettuna kirjana ja sähkökirjana | Ilmestymispäivä 13.9.2019