Koti Vantaa ”Tiksin jengi on aina juhlatuulella”

”Tiksin jengi on aina juhlatuulella”

Kuvituskuva

Tapahtumajärjestäjät, esiintyjät ja yleisö odottavat jo innolla ensi kesän Tikkurila Festivaalia.

‒ Tiksin jengi on aina juhlatuulella ja meno sen mukaista! On mahtavaa olla jälleen viihdyttämässä teitä, kommentoi Sipe Santapukki Apulanta-yhtyeestä.

Perinteiseen Tikkurila Festivaaliin on vielä aikaa puolisen vuotta, mutta tapahtumaan valmistaudutaan jo täyttä häkää. Festarijärjestäjä julkisti osan tapahtuman esiintyjistä marraskuun lopulla.

Tikkurilassa nähdään 9.-11.7.2020 Apulannan lisäksi ainakin Lauri Tähkä, Olavi Uusivirta, Vesala, Ellinoora, Gasellit sekä Ida Paul & Kalle Lindroth-duo.

‒ Viime vuosi osoitti, että kolmipäiväiselle festivaalille on tilausta kun pelkästään torstai uutena päivänä keräsi lähes 10 000 juhlijaa. Jatkuvasti uusia kävijäennätyksiä tahkoavan festivaalin blind bird -liput myytiin elokuussa hetkessä loppuun, kertoo tapahtumajohtaja Riikka Fagerholm Nelonen Media Live Oy:stä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.