
Tikkurilan vanha rautatieasemarakennus täyttää 160 vuotta tänä vuonna.
Tikkurilan vanha rautatieasema otettiin käyttöön 160 vuotta sitten, kun Suomen ensimmäinen rautatie avattiin junaliikenteelle 17. maaliskuuta 1862.
Juhlavuoden kunniaksi Vantaan kaupunginmuseo avaa 3. maaliskuuta 2022 Kotiasemasi Vantaalla -valokuvanäyttelyn asemarakennuksen historiasta.
Näyttely on suunniteltu museon omien kuvakokoelmien pohjalta.
Valokuvissa näkyy hetkiä eri ajoilta. Ajankulun huomaa paitsi ihmisten vaatteista ja kampauksista, myös pienistä muutoksista rautatieaseman ulkonäössä. Eniten on kuitenkin muuttunut aseman ympäristö.
– Peltojen keskelle kohonnut mahtirakennus näyttää kutistuvan sitä mukaa, kun ympärille kohoaa vielä suurempia rakennuksia, museoamanuenssi Anni Rissanen kertoo tiedotteessa.
Valokuvanäyttelyä on täydennetty muutamilla esineillä, jotka niin ikään kuuluvat museon omiin kokoelmiin. Nähtävillä on muun muassa eri aikojen matkalippuja. Lisäksi asema on inspiroinut niin taiteilijoita kuin käsitöiden tekijöitäkin.
– Avasimme näyttelyä tehdessämme myös mysteerilaatikon, johon oli otettu talteen aseman ullakolta löytyneitä lehtisiä, Anni Rissanen paljastaa.
Tikkurilan vanha rautatieasema on ollut museon näyttely- ja toimistotiloina vuodesta 1990 alkaen.
Useimmissa näyttelyissä aseman arkkitehtoniset piirteet ovat olleet piilossa näyttelyrakenteiden takana. Kotiasemasi Vantaalla -näyttely on suunniteltu niin, että kaikki ikkunat ja ovet sekä vanha lippuluukku ovat näkyvissä.
– Tärkein näyttelyesinehän on rakennus itse. Nyt sitä kelpaakin esitellä, sillä kesällä 2020 rakennuksen sisäpinnat kunnostettiin hissiremontin yhteydessä, Rissanen iloitsee.
Valokuvien esillepanon ja näyttelyn visuaalisen ilmeen on suunnitellut Designer Helsinki.
Kotiasemasi Vantaalla -valokuvanäyttely 3.3.–14.8.2022, Vantaan kaupunginmuseo, Tikkurilan vanha asema, Hertaksentie 1. Museoon on ilmainen sisäänpääsy.