Tiistilän koulun oppilaille on tiedossa pitkät koulumatkat väistötiloihin, kun nykyinen koulu puretaan ja korvataan uudella rakennuksella.
Tiistilän koulun perusopetus järjestetään 1. tammikuuta 2022 alkaen tilapäisissä opetuksen järjestämiseen soveltuvissa tiloissa Tuomarilan koulussa, Kivimiehen koulussa Otaniemessä ja Kutojantiellä Nihtisillassa.
Vuosiluokalla 1-3 opiskelevat oppilaat kulkevat väistötiloihin Tuomarilan koululle. Matkoja varten järjestetään tilausbussikuljetus, joka lähtee Tiistilän koulun läheisyydestä.
Vuosiluokilla 4-6 opiskelevat oppilaat kulkevat väistötiloihin Kivimiehen koululle julkista liikennettä käyttäen, elleivät vanhemmat vie autolla. Samoin tekevät vuosiluokilla 7-9 opiskelevat oppilaat Kutojantiellä sijaitseviin tiloihin.
Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti väistötilajärjestelyistä 19. toukokuuta 2021.
Kutojantielle siirtyville yläkoululaisille toivottiin myös tilausbussikuljetusta, mutta Espoon kaupunki tyrmäsi ehdotuksen. Kaupunki vetosi Espoossa omaksuttuun yleiseen periaatteeseen, jonka mukaan muualle kuin koulun lähellä olevaan väistöpaikkaan kuljetaan pääsääntöisesti julkisella liikenteellä.
– Julkinen liikenne on ekologinen ja joustava verrattuna esimerkiksi tilausbussikuljetukseen.
Espoon kaupungin mukaan oppilaat saavat koulumatkoilleen julkisen liikenteen matkakortin.
Tiistilän nykyinen koulurakennus korvataan uudella, aiempaa laajemmalla koulurakennuksella. Luokkien määrää lisätään sekä ala- että yläkoulun osalta. Hanke alkaa vuoden 2022 alusta ja uudisrakennus on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2024 kesällä, tiedotti Espoon kaupunki.