Tallinmäen kaavoitus etenee Kirkkonummella

Kuvituskuva

Kunnanhallituksen mielestä pieniä asuntoja ei pidä kaavoittaa Kirkkotorin uusien talojen kivijalkaan.

Kirkkonummen kunnanhallitus päätti tammikuussa 2023 asettaa Tallinmäen asemakaavaehdotuksen julkisesti nähtäville. Samalla kunnanhallitus antoi evästyksen kaavaehdotuksen jatkosuunnitteluun.

Evästyksen mukaan kaavaehdotuksen jatkovalmistelun aikana muutetaan Kirkkotoriin rajautuvat pienet asunnot kivijalassa liiketilaksi, jotta varmistetaan torin toteutuminen elävänä tilana ja ihmisten kohtaamispaikkana.

Kunnanhallituksen jäsenet hyväksyivät evästysehdotuksen yksimielisesti. Evästysehdotuksen jätti kokouksessa Saara Huhmarniemi (vihr).

Tallinmäki sijaitsee Kirkkonummen keskustassa ja se on kirkon vierelle aikoinaan syntynyt kuntakeskuksen vanha kaupallinen ydinalue. Tallinmäen alueen keskuspaikkana on 1970-1980-lukujen taitteessa nykyiseen muotoonsa rakennettu Kirkkotori.

Uutta asuinrakentamista Tallinmäen alueelle on tulossa kaikkiaan noin 25 750 kerrosneliömetriä.

Liiketiloja, palvelutiloja ja työtiloja kaavaehdotukseen on merkitty yhteensä noin 1900 kerrosneliömetriä.

Toteutuessaan asemakaavan muutos tuo Kirkkonummen keskustaan arviolta 900 uutta asukasta.

Asemakaavan muutosehdotuksen rinnalla on laadittu myös ehdotus Kirkkotorin kehittämisestä ja uudistamisesta.

Suunnitelman mukaan uusien rakennusten ja uusien toimintojen tuominen Kirkkotorin ympärille edellyttää, että torin pintoja, tasausta ja kuivatusta suunnitellaan uudestaan.

– Lähtökohdaksi on otettu, että nykyiset betoniset tukimuurit, luiskat ja materiaalit korvataan yhtenäisellä, alkuperäistä maastonmuotoa myötäilevällä torin tasauksella. Nykyinen ylä- ja alatori yhdistyisivät yhdeksi toritilaksi, jonka eri osa-alueiden luonne tuodaan esille istutuksilla (puut), toiminnoilla (terassit, leikkikummut, penkit) sekä valaistuksella, kerrotaan kunnanhallituksen päätöksessä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.