Liikkeiden ja ravintoloiden lukumäärä on viidessä vuodessa kasvanut osassa Vantaan kaupunkikeskustoja.
Vantaa osallistui syksyllä 2021 viidettä kertaa Elävät kaupunkikeskustat -yhdistyksen toteuttamaan kaupunkikeskustojen elinvoimalaskentaan, jonka tuloksista Vantaan kaupunki tiedotti nyt toukokuussa.
Elinvoimalaskennassa tarkastellaan kauppojen, ravintoloiden ja tyhjillään olevien liiketilojen määrää kaupunkikeskustoissa.
Vantaalla on useita aluekeskuksia, ja siksi yhden keskustan sijasta on tarkasteltu kahdeksaa aluekeskusta. Mukana ovat Tikkurila, Myyrmäki, Martinlaakso, Korso, Koivukylä, Hakunila, Kivistö ja Aviapolis.
– Ensimmäisen kerran elinvoimalaskenta on tehty vuonna 2017, ja viimeisimmät luvut on laskettu syksyn 2021 tilanteen perusteella. Viiden vuoden aikana kauppojen ja ravintoloiden määrä on noussut kaupunkikeskuksista Hakunilassa, Martinlaaksossa ja Kivistössä. Kivistö on uusi ja vielä vahvasti rakennusvaiheessa oleva asuinalue, mikä selittää alueen elinvoiman suhteessa hyvin vahvaa kasvua, tiedotti Vantaan kaupunki.
Tikkurilassa kauppojen määrä on hieman laskenut, mutta ravintoloiden määrä noussut.
– Tyhjien liiketilojen määrä on noussut, mutta syynä ei ole niinkään liikkeiden lopettaminen vaan se, että Tikkurilassa on rakennettu paljon, eivätkä kaikki uudet liiketilat ole vielä täyttyneet.
Myyrmäessä, Koivukylässä ja Korsossa kauppojen ja ravintoloiden määrä on pysynyt suunnilleen ennallaan. Korsossa liiketilojen kokonaismäärä on jonkin verran noussut, joskin niistä aiempaa suurempi osa on tyhjillään.
Aviapoliksen tilanne on viiden vuoden kuluessa vaihdellut.
Vuodesta 2017 vuoteen 2019 kauppojen ja ravintoloiden määrä kasvoi.
Koronapandemia vaikutti negatiivisesti Aviapoliksessa sijaitsevan lentokentän toimintaan vuodesta 2020 alkaen, ja myös kauppojen ja ravintoloiden määrä alueella väheni merkittävästi.
Vuonna 2021 kauppojen ja ravintoloiden määrä kuitenkin lähti taas hienoiseen nousuun.
– Elinvoimalaskenta antaa meille kaupungilla tärkeää tietoa kaupunkisuunnittelun tueksi. Haluamme kehittää kaikista aluekeskustoista elinvoimaisia alueita, joissa on asukkaille monipuolisia palveluita, kuten kahviloita ja ravintoloita. Voimme tukea kehitystä kaavoitusratkaisuilla, ja elinvoimalaskennan avulla saamme seurattua, mihin suuntaan alueet kehittyvät, kertoo Vantaan aluearkkitehti Johanna Rajala tiedotteessa.