Hakaniemen metroasemalla tehdään remonttia, ja vieläpä sattumalta 40-vuotisjuhlavuonna.
Hakaniemen metroasema täyttää 40 vuotta tänä vuonna, sillä Hakaniemen metroasema otettiin käyttöön vuonna 1982.
Asema rakennettiin jo 1970-luvun puolella eikä metroaseman alkuperäinen ilme muuttunut paljoakaan vuosikymmenten saatossa.
Vuonna 2019 valmistui Hakaniemen metroaseman Hakaniementorin puoleisen lippuhallin ja sisäänkäyntien uudistusremontti. Tammikuussa 2022 on käynnistynyt Hakaniemen metroaseman pohjoispään lippuhallin ja sisäänkäynnin perusparannus.
Perusparannuksessa lippuhalliin rakennetaan kaksi uutta liiketilaa ja nykyisiä liiketiloja laajennetaan.
Lippuhallin lattia- ja seinäpinnat uusitaan kokonaisuudessaan ja valaistusta parannetaan. Tiloihin lisätään myös esteettömän liikkumisen opasteita.
– Wc-tilat uusitaan ja samalla rakennetaan uusi esteetön wc-tila. Lippuhallin tiloissa parannetaan paloturvallisuutta, energiatehokkuutta ja tilavalvontaa, tiedotti Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL.
Toisen linjan sisäänkäynnille asennetaan liukuporras.
Hanke valmistuu vuonna 2023.
Metroaseman viereen rakenteilla olevan Lyyra-korttelin alimmista liiketiloista, päivittäistavarakaupasta ja ravintolasta, tulee myös kulkuyhteys perusparannettavaan lippuhalliin.