Näin koirat tervehtivät meitä. Hännät heiluvat ja ilme on lempeä. Niihin eleisiin heltyy jokainen ihminen. Miksi emme voisi itse kukin tervehtiä toisiamme siten? Kädet heiluisivat ja ilme olisi myötämielinen. Yrmeä ilme, kun karkoittaa nopeasti niin muut koirat kuin muut tervehtijätkin. Halaamista näkee nykyisin paljonkin nuorten keskuudessa, mutta kyllä minunkin nuoruudessani roikuimme toistemme kauloilla. Se ei aiheuttanut mitään ihmetystä meidän samaan tai toiseen sukupuoleen suuntautumisesta. Noista asioista kuulin vasta opiskeluaikoinani.
Liityttyämme EU:hun, alkoivat tervehdyssuudelmat tulla suosioon. Muistan eräänkin esimiehen, joka palasi Brysselistä kokouksesta ja yritti suudella poskelle tilaisuudessa olleita naisia. Useimmat kääntyivät koroillaan. Minäkin näytin kättäni ja sanoin, että tällä olen vielä pärjännyt! Korona-aikaan kiiteltiin suomalaisia, jotka eivät olleetkaan omaksuneet keskieurooppalaisia poskisuudelmia. Bakteerikanta oli pysynyt kurissa.
Oltaisiin omanlaisia. Rehtiä, reiluja, suoraselkäisiä ja hymyiltäisiin ja katsottaisiin silmiin. Minulle on kerrottu, että silmiin katsominen on vähentynyt. En ollut uskoa, mutta sitten käväisin lääkärillä. Hän katsoi koko ajan tietokoneeseensa, ja jos hän vilkaisi potilaaseen päin, hänen katseensa kohdistui lattialle. Niinpä minäkin vastatessani aloin katsella lattialle. Ai, tuolla roskaista, ai tänne on tippunut paperinpala. Vähän ajan kuluttua lääkäri alkoi katsella silmiini. Sanaton viestintä on 80% kommunikaatiosta. Samanlainen viestintä tapahtui ystävättärelleni. Hänen viereensä istuutui bussissa kovalla äänellä kännykkään puhuva henkilö. Ystävättäreni yritti katsoa henkilöön tuimasti, mutta ei saanut katsekontaktia aikaan. Niinpä hän otti kirjansa esiin ja alkoi lukea ja kailottaa sitä kovaäänisesti. Ei kestänyt kauaakaan, kun kännykkäpuhelu lopetettiin. Viesti oli mennyt perille!
Kun tietokoneet tulivat käyttöön viestintävälineenä kirjoitin useasti siitä, että vuorovaikutus ihmisten välillä kapenee ja väärin ymmärrykset lisääntyvät. En tiedä, menikö viesti perille, sillä mitään vastakaikua en saanut. Siihen aikaan toimiessani esimiehenä, havaitsin myös, että esimiehen lähettämät sähköpostiviestit tuntuivat työntekijöistä usein tylyiltä ja kovilta. Ilmeitä ja eleitä ei ollut niitä pehmittämään ja sitä paitsi työntekijöiden tarkentavat kysymyksetkin puuttuivat. Henkilökohtainen kommunikaatio lisää asioiden ymmärtämistä ja samalla myös motivaatioita. Huono työskentelyilmapiiri työpaikoilla nykyisin voisi parantua ihan vain sähköpostiviestintää vähentämällä ja henkilökohtaista viestintää lisäämällä! Helppo juttu!
Ehkä näkökannallani tervehdyspussausten suhteen on historiassa toisenlainenkin merkitys. Isäni mietelause kertoo siitä: Suomen idänsuhteet ovat rakentuneet aina, joko pistimien tai pussausten varaan!
Elina Kuosmanen
