kuvaan ja ulkonäkööni. Pientä meikkausta kuva oli kylläkin kaivannut. Lähetin testikuvan tuttavilleni. Eräs
kaukainen tuttavani vastasi kuvani lähettämiseen: pikaista paranemista toivotuksella.
Olin tyrmistynyt! Enkö muka ollut ikäisekseni hyvän näköinen ja hyvin säilynyt. Piru vieköön!
Mitä porukka oikein kuvitteli minun ikäisestäni ihmisestä? Ei varmaankaan rypyn ryppyä, varsi kuin
pajunvitsa ja hipiä loistaa kuin uudenuutukainen. Sitä varmaan. Mutta minussa kaikki valitettavasti näkyy:
ikä, kokemukset, pettymykset, kärsimykset mutta onnenkin hetket. Mitään noista ei voi jättää rannalle .
Kaikki on kannettava mukana. Haluaisin mieluusti tilata itselleni kyllä korvaavan kropan, kun tämä nykyinen
on jatkuvasti ryppyinen ja epäkunnossa. Mutta en uskonut sen näkyvän noin selvästi päältä päin. Toden
totta!
Vanhuudesta on sanottu, että silloin tietää olevansa vanha, jos et tee tuskin mitään pitkin
päivää, mutta kuitenkin tarvitset päiväunet jatkaaksesi mitään tekemistä. Niinhän se on. Tässä iässä alkaa
ymmärtää nuorena kuulemiansa sutkauksia. Kuten vaarini ilmoitus, että vanhana pitää aina olla lihomaan
päin. En ymmärtänyt sitä ollenkaan, kun sen ensimmäisen kerran kuulin. Mielestäni vaarini höpisi taas
kuten hän niin usein ennenkin. Tähän ikään piti minun elää, että ymmärsin. Ryppyjähän hän tarkoitti, tietty!
Lasteni suhtautuminen ikääntyvään mutsiin on aivan kahtiajakoista. Tytär otti takaapäin videon minusta
kävelemästä. Siihen perustuen hän halusi todistaa, että tarvitsen fysioterapeutin opettamaan uudelleen
minua kävelemään. Poikani ihmettelee, kun en mukamas jaksa kantaa vanhaa pöytää vintistä alas.
Mutsihan jaksoi hänen muistoissaan vaikka mitä! Noiden kahden asennoitumisen väliltä löytyvä
suhtautuminen olisi mielestäni lähinnä sitä oikeaa!
Ikääntymisen fantastinen puoli on siinä, että vihdoin voi löytää itsensä. Kukaan ei voi pakottaa mihinkään
rooliin enää, jos ei sitä itse halua. Se on vapauttavaa! Voin olla eläkeläinen, jolta ei vaadita enää entisen
työelämän vaatimia velvollisuuksia. Eikä minun tarvitse ratsastaa entisen elämäni meriiteillä, voin rakentaa
uusia. Kuten eräs vanha tuttavani sanoi: entinen työelämä on kaukainen muisto vain! Hyvä niin, pysyköön
siis muistojen joukoissa! Voin kohauttaa vain olkapäitäni, jos jossain instanssissa kysellään
henkilöllisyystodistuksen perään. Näytänkö niin nuorelta? Ei, kyselen vain josko olette oikeutettu
seniorialennukseen! Tai voin vain ostaa itselleni campingauton ja huristella, mihin nokka näyttää. Vaikka
tiedän lähipiiriläisteni irvailevan, että campingiin voi käyttää pienen omaisuuden elääkseen kuten koditon!
Elina Kuosmanen
