Malmin hautausmaan leffayössä ei nähdä hyytäviä kauhuelokuvia

Elokuviin hautausmaalle?

Ajatus voi ensialkuun tuntua oudolta, ehkä karmivaltakin.

Malmin hautausmaalla järjestetään ulkosalla elokuvanäytös 19. ja 20. elokuuta. Karmaisevia kauhuelokuvia ei kuitenkaan ole luvassa.

Maanantaina 19.8.on tarkoitus esittää F. W. Murnaun ohjaama mykkäelokuva Sunrise – A Song of Two Humans vuodelta 1927. Tiedotteessa leffaa luonnehditaan runolliseksi ja tunteikkaaksi mestariteokseksi, joka vangitsee katsojansa. Elokuva esitetään Yrjänä Sauroksen live-säestyksellä.

Tiistaina 20. elokuuta vuorossa on Risto Jarvan vuonna 1977 ohjaama klassikko Jäniksen vuosi. Se kertoo mainostoimistossa työskentelevästä miehestä, joka kyllästyy oravanpyörään ja pakenee ruuhkasuomesta matkaseuranaan jänis.

Kyseessä on Leffayöt -tapahtuma, jonka järjestää Pop Up Kino Helsinki. Esikuvana on USA:n Los Angelesissa yli 15 vuoden ajan järjestetty Cinespia, jossa leffafriikit ovat elokuun öinä katsoneet klassikoita Hollywood Forever -hautausmaalla. Siellä lepää suuri joukko elokuvahistorian kirkkaimpia tähtiä. Myös Malmin hautausmaalla lepää Suomen elokuvahistorian kirkkaita tähtiä.

Leffanäytökset Malmin hautausmaalla alkavat auringon laskiessa iltayhdeksän jälkeen. Näytöksiin ei ole pääsymaksua. Katsojien tulisi tuoda omat piknik-alustat mukanaan. Myös eväät voi tuoda, mutta tapahtumapaikalla on tarjolla kahvia ja purtavaa. Sateen sattuessa näytökset siirretään sisätiloihin Malmin hautausmaan kappeliin.

Leffayöt -tapahtumaa tukevat Helsingin seurakuntayhtymä, Helsingin kaupunki ja Suomen elokuvasäätiö.