Konalan S-marketin laajennus valmistui

Viisi ja puoli vuotta sitten avattu S-market Konala on kokenut täydellisen muodonmuutoksen.

Jokainen myymäläkaluste on siirretty uuteen paikkaan ja myyntipinta-alaa on avattu yli 500 neliömetriä aiemman noin 1500 neliön lisäksi.

– Oikeastaan voi sanoa, että myymälä rakennettiin kokonaan uusiksi ja paikoilleen jäivät vain ulko-ovet. Tämä kaikki tehtiin myymälän ollessa auki, joten iso kiitos asiakkaille kärsivällisyydestä, kertoo marketpäällikkö Pekka Koponen.

Lisätilaa myymälä sai kun Alko siirtyi entisiin Delin tiloihin heti sisäänkäynnin vasemmalle puolelle ja Musti ja Mirri lähti kiinteistöstä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.