Keravan kaupunki rakentaa tulva-altaan Kalevaan Olavintien ja Tuusulantien väliselle tontille parantamaan alueen hulevesien hallintaa.
Työt tulva-altaan rakentamiseksi ovat alkaneet lokakuun 2021 loppupuolella. Rakennustöiden on määrä valmistua vuoden 2022 alussa.
Kaupungin mukaan tulva-allas parantaa Olavintien eteläpuoleisen alueen kiinteistöjen hulevesien purkukapasiteettia, joka nykyisellään ei riitä johtamaan rankkasateiden aiheuttamia hulevesimääriä.
Työt tulva-altaan rakentamiseksi ovat alkaneet raivaustöillä, joiden yhteydessä kaadetaan rakennustöiden tieltä puustoa. Valmistumisen jälkeen allas ja lähialue maisemoidaan. Töiden arvioidaan valmistuvan vuoden 2022 alussa, mutta tarkempi valmistumisajankohta on riippuvainen syksyn ja talven sääolosuhteista.
– Työt aiheuttavat alueella myös muutoksia liikennejärjestelyihin. Tuusulaan johtava kevyen liikenteen väylä välillä Sepontie-Pörkiöntie suljetaan ja kevytliikenne siirretään Tuusulantien etelän puoleiselle kevytväylälle, tiedotti Keravan kaupunki.