Järvenpää, Kerava ja Nurmijärvi saivat viime vuonna yhä enemmän muuttovoittoa Helsingistä.
Helsingistä siis muutti vuoden 2018 aikana kehyskuntiin enemmän ihmisiä kuin kehyskunnista Helsinkiin.
Vuodenvaihteessa 2018-2019 Helsingissä asui 648 042 asukasta. Vuoden 2018 aikana Helsingin väkiluku kasvoi 4 770 henkilöllä. Helsingin muuttotappio naapurikuntiin kuitenkin kasvoi ja myös muuttovoitto ulkomailta pieneni.
Tiedot selviävät Helsingin kaupunkitutkimuksen uudesta julkaisusta ”Helsingin väestö vuodenvaihteessa 2018/2019 ja väestönmuutokset 2018”.
Helsingin muuttotappio kasvoi etenkin Vantaalle, Keravalle, Järvenpäähän ja Nurmijärvelle sekä myös Espooseen. Helsingin muuttotappio pääkaupunkiseudun kuntiin oli 2 700 henkeä ja yhteensä koko Helsingin seudulle 3 100 henkeä. Saman verran tai enemmän näille alueille Helsingistä muuttaneita on ollut viimeksi vuonna 2007.
Muuttovoittoa Helsinki sai edelleen Helsingin seudun ulkopuolisesta Suomesta lähes yhtä paljon kuin vuonna 2017.