Konala-Pitäjänmäen seudulle on luvassa isoja asuntokaavoja myös muualle kuin Stockmannin entiselle toimitila-alueelle Kutomotiellä.
Konala-Pitäjänmäen kaupunkisuunnitteluun liittyviä ajankohtaisia hankkeita käytiin läpi kaupungin järjestämässä Uutta Länsi-Helsinkiä -verkkotilaisuudessa 27. tammikuuta 2021.
Konalankujan alueelle asemakaavoitetaan asumista 40 000 kerrosneliömetriä. Lisäksi tulee liike- ja toimitilaa sekä päiväkoti. Kaavamuutoksessa Konalan entistä teollisuusaluetta muutetaan kerrostalojen alueeksi kauppakeskus Ristikon länsipuolella.
– Sinne ollaan kaavoittamassa isompi asemakaavamuutos noin tuhannelle asukkaalle, kertoi yksikön päällikkö Tuomas Eskola Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialalta.
Pitäjänmäen rautatieaseman kupeeseen kaavoitetaan parhaillaan asumista 22 000 kerrosneliömetriä.
– Pitäjänmäen aseman pohjoispuolelle on syntymässä pienempi kokonaisuus, mutta tämäkin olisi noin 600 asukasta. Tässä kaavamuutoksessa nimenomaan yritetään saada aseman kupeeseen raideliikenteen verkostokaupungin mukaisesti uusia asuntoja. Samassa yhteydessä historiallinen Pitäjänmäen aseman seutu rakennuksineen suojellaan, sanoi Tuomas Eskola verkkotilaisuuden seuraajille.
Konala-Pitäjänmäen suurin kaavamuutos käsittää asumista 49 500 kerrosneliömetriä. Asunnot 1200-1300 asukkaalle tulevat osoitteessa Kutomotie 1 sijaitsevaan kortteliin Pitäjänmäen yritysalueella. Konalankujan alueen tavoin Kutomotielläkin vanhoja toimitilarakennuksia väistyy asuintalojen alta.
Jani Jakonen
Toinen tornitalo Pitäjänmäkeen
Pitäjänmäen asemanseudun kaavaehdotuksen toteutuessa Pitäjänmäki saa toisen virallisen tornitalon. Kaavaehdotuksen mukaan asemanseudun uusista asuintaloista korkein on 12-kerroksinen ja se sijoittuu nykyisen asemasillan päätyyn suunniteltavan uuden aukion, Rantaradanaukion, laidalle. Asemasillalta kävellään Pitäjänmäen aseman laiturialueelle.
Muut uudet asuintalot ovat 5-8-kerroksisia.
Nykyisin Pitäjänmäen ainoa yli 12-kerroksinen tornitalo on vuonna 2021 valmistunut 17-kerroksinen Pitäjänmäki Tower.