Tulevalla talvikaudella päästäneen laskemaan mäkeä pulkalla erityisessä lumetetussa pulkkamäessä Itä-Vantaan Kuusijärvellä.
Kuusijärven ulkoilualuetta kehitetään parhaillaan monin tavoin. Järven pohjoispuolelle rakennetaan uusi valaistu pulkkamäki.
Pulkkamäestä tulee noin 70 metriä pitkä ja 35 metriä leveä.
– Pulkkamäen yhteyteen rakennetaan lumetusjärjestelmä, jolla lumetetaan jatkossa sekä pulkkamäkeä että Kuusijärven hiihtolatuja. Vanha epävirallinen pulkkamäki järven itäpäässä metsitetään, tiedotti Vantaan kaupunki.
Pulkkamäen pohjoispuolelle rakennetaan uusi 700 metrin valaistu latuosuus, joka toimii kesäisin myös kuntoratana.
– Uusi latu on profiililtaan helpohko ja sopii mainiosti myös kevyeen kuntoiluun.
Uutta pulkkamäkeä ja latureittiä rakennetaan parhaillaan ja ne valmistuvat vuoden 2021 loppuun mennessä.
Kuusijärven itäpuolelle rannan tuntumaan on luvassa alue lähiretkeilyn tarpeisiin. Alueelle tulee yksi katettu ja kaksi kattamatonta tulentekopaikkaa, penkkejä ja pöytiä sekä valaistus. Lisäksi toteutetaan oleskelulaitureita, joista pääsee ihastelemaan Kuusijärven järvimaisemaa aivan veden ääreltä.
Tulentekopaikkaa ryhdytään rakentamaan lokakuussa, ja se valmistuu kesäkuuhun 2022 mennessä.
Pulkkamäki, hiihtolatu ja tulentekopaikka ovat osa Kuusijärven laajempaa kehittämistä. Kesällä 2021 alkoi uuden laajemman pysäköintialueen ja uuden ajoliittymän rakentaminen. Jatkossa kehitetään myös esimerkiksi Kuusijärven uimarantaa ja liikuntamahdollisuuksia.