Hääyö Pyhän Laurin kirkossa Vantaalla pe 21.9.

Tunnelmallinen Hääyöjärjestetään Pyhän Laurin kirkossa jo 10. kertaa

Pääkaupunkiseudun vanhin rakennus, Vantaan Pyhän Laurin kirkko (Kirkkotie 45), on perjantaina 21.9.2018 rakkaustarinoita täynnä, kun siellä järjestetään vuotuinen Hääyö-tapahtuma.

Hääyö on kirkollisten vihkimisten yö. Tapahtuma järjestetään nyt 10. kertaa. Vuosien saatossa hämärtyvässä syysillassa on sanonut tahdon jo 287 paria.

Vihkiaikojen jako pareille ja etkot heille sekä heidän mahdollisille vierailleen alkavat Pyhän Laurin kappelilla (Pappilankuja 3) klo 18.45. Itse vihkitoimitukset alkavat klo 20. Hääyö on avoin tilaisuus, johon voi tulla Pyhän Laurin kirkkoon vain aistimaan rakkaudentäyteistä tunnelmaa ja kuuntelemaan suosituimpia häämarsseja.
– Aina on ollut esimerkiksi joitakin edellisvuosina Hääyössä naimisiin menneitä, jotka ovat fiilistelemässä ja muistelemassa omia häitä. Ja niitä, jotka suunnittelevat mahdollisesti osallistuvansa seuraavana vuonna, kertoo Tikkurilan seurakunnan pastori Terhi Viljanen.

Viljanen sanoo, että vaikka pappina onkin ollut Hääyössä töissä aiemmin, on se silti joka kerta yhtä täynnä onnen fiilistä oleva ja ainutlaatuinen tilaisuus.

– Se on meille papeille ainutlaatuinen siksi, että se on vihittäville pareille ainutlaatuinen. Haluamme myös tehdä siitä heille mahdollisimman kauniin tilaisuuden.


Ensimmäinen Hääyö vuonna 2009

Ensimmäinen Hääyö järjestettiin Pyhän Laurin kirkolla vuonna 2009, ja sittemmin ajatus vaivattomasta sekä tunnelmallisesta avioliittoon vihkimisestä on levinnyt myös muihin ympäri Suomea sijaitseviin seurakuntiin, esimerkiksi Tampereelle ja Turkuun.

Rovasti Pirkko Yrjölää voisi hyvin tituleerata Hääyö-konkariksi, sillä hän on ollut mukana vihkimässä jokaisessa Hääyössä yhtä lukuun ottamatta.

– Ensimmäisellä kerralla 2009 emme yhtään tienneet, tuleeko tapahtumaan yhtään, kymmenen vai sata paria. Luku sitten oli sillä kertaa lähemmäs sata. Vuosien myötä tapahtumaa on mielestäni pystytty kehittämään palvelumuotoilun keinoin parien kannalta koko ajan paremmaksi, Yrjölä muistelee.

Viime vuosina hääparien määrä on vakiintunut Hääyössä pariinkymmeneen. Jo eläkkeellä oleva Yrjölä haluaa olla mukana Hääyössä myös tällä kertaa erityisen tunnelman vuoksi. Vihkipapille on myös kiinnostava haaste astua mukavuusalueen ulkopuolelle, kun pariskunnan näköinen toimitus on tehtävä lyhyellä valmisteluajalla.

– Kaikille se on juhlapäivä. Fiilis on jännä. Pari on siinä alttarilla vihkimisen jälkeen niin onnellisina, kun annat heille Raamatun ja vaihdat pari sanaa, Yrjölä miettii.

Kenelle Hääyö sitten sopii? Yrjölän mielestä varsin monenlaisille pareille. Mukana on yleensä niin nuoria kuin jo kypsässä iässä olevia eri elämäntilanteissa.

– Yksi asia, mikä puhuttelee on vaivattomuus. Jotkut haluavat pitää vihkitoimituksen pienellä porukalla, mutta järjestävät kavereille myöhemmin erikseen isot juhlat. Toisaalta tämä tilaisuus kuitenkin on häämarsseineen oikeat kirkkohäät.


Etkoilla tunnelma tiivistyy

Parina viime vuonna Hääyössä on järjestetty myös etkot, joilla parit vieraineen voivat nauttia kakkukahvit, valmistautua ja hurahtaa Hääyön tunnelmaan.

Etkoilla myös arvotaan Hääparien kesken hotellin tarjoama Hääyö-lahjakortti. Saatavilla on myös kaksi erilaista lainakukkakimppua, joita voi halutessaan lainata mukaan omaan vihkitoimitukseensa.


Perustietoa Hääyössä avioliittoon aikoville:

Mukaan tarvitset vain

· tulevan puolisosi ja sormukset

· avioliiton esteettömyystodistuksen

· molempien henkilöllisyystodistukset

Avioliiton esteettömyystodistus on tilattava osoitteesta esteidentutkinta.fi, seurakunnasta tai keskusrekisteristä (esimerkiksi Vantaan seurakuntien keskusrekisteri) viimeistään pe 14.9.2018.

Huom! Esteettömyystodistuksesta tulee ilmetä, että

· Molemmat kuuluvat kristilliseen kirkkokuntaan tai uskontokuntaan

· Ainakin toinen on luterilainen

· luterilaisilla on rippikoulu suoritettu

Esteettömyystodistuksessa on merkintä rippikoulun käymisestä. Jos se jostain syystä puuttuu, pyydä lisäksi seurakunnasta virkatodistus, jossa rippikoulun käyminen näkyy. Kysy tarkempia tietoja omasta kotiseurakunnasta/keskusrekisteristä.

Ilman voimassa olevaa ja yllä mainituilla tiedoilla varustettua esteettömyystodistusta ei voida vihkiä. Muista ottaa todistus/todistukset mukaan Hääyöhön!

Jos olet jo aiemmin solminut avioliiton maistraatissa, pyydä vihkimistodistus maistraatista ja ota se mukaan.

Ennakkoilmoittautumista ei tarvita, vihkivuorojen jako alkaa kirkolla kello 18.45.

Vihkimisessä tarvittavat kaksi todistajaa löytyvät seurakunnan puolesta, jos parilla ei ole heitä mukanaan.

Vieraiden määrällä ei ole rajoitteita ja kirkossa saa olla muiden parien vihkimisen ajan.

 

Kuva Antero Harju

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.