Espoon kaupunginhallitus päätti 31. maaliskuuta ehdottaa, että valtuusto hyväksyy Kulttuuriaukion asemakaavan muutoksen Tapiolassa.
Tavoitteena on kehittää Tapiolan Kulttuuriaukion ympäristöä monimuotoiseksi kulttuurin, palvelujen ja liike-elämän kokonaisuudeksi, johon tulee myös jonkin verran asumista.
Kulttuurikeskusta laajennetaan uudella esityssalilla, joka tulee pääosin Espoon kaupunginteatterin käyttöön.
Kulttuuriaukio muutetaan viihtyisäksi monitoimiaukioksi.
Alueen kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset, kulttuurikeskus, Keskustorni, Tapiontorin liikekeskus ja infokioski suojellaan. Keskusaltaan jääpuutarhan tukitoimintorakennukselle osoitetaan pysyvä sijainti ja toteutus kaupunkikuvaan sopivalla tavalla.
Asemakaavan muutoksen kokonaisrakennusoikeus on noin 53 000 kerrosneliömetriä.
Tästä uudisrakentamisen osuus on 26 000 kerrosneliömetriä. Purettavien rakennusten myötä alueelta poistuu noin 8 000 kerrosneliömetriä. Kokonaisuudessaan rakennusoikeuden määrä nousee noin 18 000 kerrosneliömetriä.
– Asemakaavan muutoksen taustalla on kaupunginhallituksen päätös 20.9.2021 uuden esityssalin toteuttamisesta Espoon kulttuurikeskukseen. Valtuusto hyväksyi 21.11.2022 kulttuurikeskuksen teatterin hankesuunnitelman, tiedotti Espoon kaupunki kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen.