Matinkylästä pääsee kohta vesibussilla Kruunuvuorenrantaan asti

FRS Finland Oy, Helsingin ja Espoon risteilyt

Helsinkiläisen yhtiön uusi vesibussireitti yhdistää Espoon ja Helsingin saariston.

Helsingin Kalasatamasta Vuosaareen suuntaava Itäinen saaristoreitti saa 8.6.2024 kaverikseen uuden linjan.

Uusi Läntinen saaristoreitti lähtee Espoon Matinkylän kaupunginosassa sijaitsevasta Nokkalasta ja kulkee reittiä: Nokkalan Majakka, Haukilahti, Lonna, Suomenlinna, Vallisaari, Kruunuvuorenranta, Kalasatama ja takaisin toiseen suuntaan.

– Läntinen saaristoreitti on ainoa vesiliikenneväylä, joka yhdistää Espoon ja Helsingin saariston, kertoo FRS Finland Oy:n laivuri ja toimitusjohtaja Tomi Ståhlberg tiedotteessa.

– Matkalla voit nauttia kauniista saaristosta ja välillä pysähtyä esimerkiksi Lonnassa syömässä tai Vallisaaressa ihastelemassa luontoa. Tai voit vaikkapa lähteä yhdensuuntaiselle risteilylle Espoosta Kalasatamaan ja tulla pyörällä takaisin!

Risteilyn kokonaiskesto on reilu kaksi tuntia suuntaansa.

Päivälippu, 25 euroa, oikeuttaa liikkumaan miten vain linjalla ja käymään eri saarissa, sekä hyödyntämään myös Kauppatorille menevää suoraa vesibussiliikennettä Suomenlinnasta ja Vallisaaresta.

Perhelippu maksaa 60 euroa ja oikeuttaa kahden aikuisen ja kolmen lapsen matkustamiseen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.