
Espoon kaupunki vuokraa toimistotontin osto-oikeudella NCC Property Development Oy:lle Kivenlahden Kiviruukin alueelta.
Kaupungin mukaan vuokrattavalle tontille on ensivaiheessa rakennettava noin 4 500 kerrosneliömetrin suuruinen toimistorakennus.
Tontin vuokraus on osa Cleantech Garden -hanketta, jossa Kiviruukkiin rakennetaan bio- ja kiertotalouden innovaatiokeskittymä.
– VTT on parhaillaan laajentamassa Bioruukin tiloja vähähiilisen liikenteen ja vetytalouden tutkimuksen tarpeisiin. Yhdessä viereen rakentuvan Cleantech Garden -hankkeen kanssa alue kokoaa yhteen puhtaaseen teknologiaan keskittyvät yritykset, tutkimuksen ja opetuksen, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.
Kaiken kaikkiaan Länsiväylän pohjoispuolella sijaitseva Kiviruukin alue kehittyy tulevien vuosikymmenten aikana monipuoliseksi asuin-, opiskelu- ja työpaikka-alueeksi. Vuoteen 2040 tähtäävän Kiviruukin osayleiskaavan mukaan alueelle arvioidaan tulevan 3 000 työpaikan lisäksi myös 9 000 uutta asukasta.